Hyppää sisältöön
Ihmisiä selin kädet yhdessä

Kumppanuusohjelman logo

Työ- ja elinkeinoministeriön kotoutumisen kumppanuusohjelma tukee kotoutumista ja yhteiskunnan vastaanottavuutta edistävän työn vaikuttavuutta tuomalla toimijoita yhteen sekä lisäämällä monialaista ja moniäänistä yhteistyötä.

Julie Bréton

Kumppanuusohjelma tuo toimijat yhteen ja lisää yhteistyötä

Kumppanuusohjelman toiminta perustuu avoimeen vuoropuheluun, jossa haastamme vanhoja ajattelumalleja, tuotamme ajankohtaista tietoa, jaamme onnistuneita käytäntöjä ja kehitämme toimintaa eteenpäin. Luomme kumppanuusohjelmassa yhteisiä foorumeita, joissa on mahdollista käydä avointa keskustelua ja joissa tuorein tieto yhdistyy asiantuntijoiden käytännön osaamiseen.

Tavoitteet ja periaatteet

"Moninaisuus on voimavara, ja osallisuus on avain yhdenvertaisuuden toteutumiseen. Tuo sinunkin äänesi kuuluviin ja osaamisesi peliin."

Julie Breton, Moniheli ry

Ilmoita organisaatiosi mukaan kumppanuusohjelmaan

Kumppanuusohjelmassa rakennetaan kotoutumisen ja yhteiskunnan vastaanottavuuden parissa työskentelevien toimijoiden avoin valtakunnallinen verkosto. Vuonna 2021 käynnistyi myös alueellisten kumppanuusverkostojen kokoaminen. Ilmoittamalla organisaatiosi mukaan kumppanuusohjelmaan saat tiedon ohjelman ja sen kumppaneiden ajankohtaisista tapahtumista, yhteistyömahdollisuuksista ja työtä tukevista materiaaleista. Kumppanuusohjelman valtakunnallista toimintaa koordinoi työ- ja elinkeinoministeriön kotoutumisen osaamiskeskus.

Ilmoita organisaatiosi mukaan

"Yhteistyö on tulevaisuuden taito. Rakennetaan parempi yhteiskunta yhdessä!"

Adan Mohamed, Monik ry / Etelä-Suomen Etno

Adan Mohamed

Marisel Soto Godoy

Kumppanuusohjelma on tarkoitettu kaikille kotoutumistyötä tekeville

Kumppanuusohjelman toiminta perustuu toimijoiden tarpeisiin ja näkemyksiin. Voit ilmoittaa kumppanuusohjelman toimijaksi oman organisaatiosi tai hankkeesi. Kumppanuusohjelma on valtakunnallinen.

Tutustu toimijoihin

"Kukaan ei auta yksin toista tai itseään - siihen tarvitaan meitä kaikkia. Tehdään yhdessä naisten oikeuksista totta!"

Marisel Soto Godoy, Monika-Naiset Liitto ry

Tule mukaan kumppanuusohjelmaan

Luomme kumppanuusohjelmassa yhteistyötiloja ja -tilanteita,
joissa on mahdollista käydä avointa keskustelua ja
joissa tuorein tieto yhdistyy asiantuntijoiden käytännön osaamiseen.
Pysy ajan tasalla, tilaa kumppanuusohjelman uutiskirje.

Tilaa kumppanuusohjelman uutiskirje

Ajankohtaista

Toimintakortit tukevat häiriö- ja poikkeustilanteisiin varautumista
26.5.2023 | Uutinen
Kehitysvammaliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Kuntaliitto ovat julkaisseet suosituksia yhdenvertaisuuden varmistamiseksi häiriö- ja poikkeustilanteissa. Suositukset on suunnattu erityisesti hyvinvointialueille ja kunnille, ja ne on julkaistu toimintakortteina, jotka käsittelevät viestintää, yhteistyötä ja palveluiden turvaamista. Toimintakortit on kehitetty koronapandemian aikana kerättyjen tiedon ja kokemusten pohjalta.
Vielä ehdit vastaamaan kyselyyn kumppanuusohjelmasta ja kotoutumista edistävästä yhteistyöstä!
17.2.2023 | Uutinen
Kumppanuusohjelman kysely eli kumppanuusbaro toteutetaan nyt toisen kerran. Kyselyssä pääset kertomaan kokemuksistasi kotoutumisen kumppanuusohjelman toiminnasta. Olemme kiinnostuneita myös laajemmin näkemyksistäsi kotoutumisen edistämiseen pyrkivästä yhteistyöstä ja sen kehittämistarpeista.
Kuntiin ohjaamisen toimintaohjelmasta maksetaan taloudellisia lisätukia pakolaisia vastaanottaville kunnille
1.2.2023 | Uutinen
Työ- ja elinkeinoministeriön Kuntiin ohjaamisen toimintaohjelmasta toteutetaan vuonna 2023 valtionavustushaku, jonka tavoitteena on tukea pakolaisten vastaanoton ja kotoutumisen tuen järjestämistä sekä toimintamalleja ja yhteistyökäytäntöjä kunnissa. Toimintaohjelma tukee pakolaisia vastaanottavia kuntia myös laskennallisen korvauksen lisäosalla ja kiireellisen uudelleensijoittamisen lisätuella. Kotoutumislain mukaisten korvausten lisänä maksettavien lisätukien hakuaika alkaa 1.2.2023.

Kumppanuusteemaiset tapahtumat

Kumppanuusohjelman osaamispysäkki
2.4.2024 - 2.4.2024
Kumppanuusohjelman osaamispysäkit ovat lyhyitä tilaisuuksia, joissa toimijat voivat jakaa konkreettisia kotoutumiseen, yhteiskunnan vastaanottavuuden edistämiseen ja pakolaisten vastaanottoon liittyviä toimintatapoja. Huhtikuun osaamispysäkillä Luckan kertoo FIKA-mentorointiohjelmastaan.
Integration 2024 tutuksi -tietoisku
12.4.2024 - 12.4.2024
Integration 2024 tutuksi -tietoiskuissa kerrotaan Integration 2024 -tapahtumasta ja sen järjestelyistä ja toimijoista. Tilaisuudet järjestetään osana kotoutumisen kumppanuusohjelman toiminta tutuksi -tietoiskuja, jotka järjestetään perjantaisin klo 9-10. Huhtikuun tilaisuudessa 12.4.2024 teemana on työvoiman ulkopuolella olevien maahanmuuttaneiden kotoutuminen.
Tapahtumat

Kumppanuusohjelman kehittäminen jatkuu

Kumppanuusohjelman toimintaa tulee jatkossa jäsentämään kaksivuotinen toimintasuunnitelma. Vuosien 2021–2022 toimintasuunnitelman sisältöjä on suunniteltu yhdessä kotoutumisen toimijoiden kanssa.

Voit tutustua toimintasuunnitelman luonnokseen ja antaa siitä palautetta.

Tutustu toimintasuunnitelmaan

Henkilö lukee julkaisua

Lue kumppanuusteemaan liittyviä blogeja

Toimimme rasismia vastaan
25.3.2021
Kotoutumisen kumppanuusverkoston tapaamisessa maaliskuun alussa keskusteltiin yhteiskunnan vastaanottavuutta ja antirasistista toimintaa edistävistä kumppanuuksista. Miten oma organisaatiosi voi...
Kokemuksia ja havaintoja kotoutumisesta ja maahanmuutosta – Kotona Suomessa tarjosi aitiopaikan tarkasteluun
5.2.2021
Miltä kotoutuminen ja maahanmuutto ovat näyttäneet aluekoordinaattorin aitiopaikalta katsottuna vuosina 2015–2020?
Järjestöille toivotaan nykyistä keskeisempää roolia kotoutumisen edistämiseen
30.10.2020
Järjestöjen edustajat kokoontuivat kotoutumisen selonteon kuulemistilaisuuteen syyskuussa pohtimaan järjestöjen roolia kotoutumista edistävässä työssä. Nykyistä keskeisemmän roolin saavuttaminen...