Hyppää sisältöön

Uutiset

Ulkomaalaisten työllisyysasteessa on huomattavaa laskua
27.3.2024 | Uutinen
Ulkomaalaisten työllisyysasteen laskun taustalla voi olla matalasuhdanteen vaikutuksen lisäksi se, että yhä useampi tilapäistä suojelua saanut ukrainalainen on osa työvoimatutkimuksen otosväestöä. Ukrainalaisten vaikutus voi painaa kaikkien ulkomaalaisten työllisyysastetta alaspäin. Suomeen jäävien ukrainalaisten työllisyysasteen voidaan kuitenkin olettaa nousevan tulevaisuudessa.
Sisäministeriön selvityksen mukaan Suomeen paenneet ukrainalaiset ovat aiempaa kiinnostuneempia jäämään Suomeen
22.3.2024 | Uutinen
Sisäministeriö on julkaissut selvityksen Suomeen panneiden ukrainalaisten tilanteesta. Selvityksessä tarkastellaan ukrainalaisten tilapäistä suojelua saavien oleskelua ja työllistymistä, kotikunnan hakemista sekä tulevaisuuden suunnitelmia ja mahdollista paluuta Ukrainaan.
Kela on julkaissut monikielistä materiaalia asiakasohjauksen tueksi
22.3.2024 | Uutinen
Kelan etuudet muuttuvat vuonna 2024. Muutokset koskevat etuuksien määriä ja ehtoja. Kela on tuottanut asiakasohjauksen tueksi materiaalia muutoksista. Tietoa muutoksista yleiseen asumistukeen, työttömyystukeen ja toimeentulotukeen on koottu infolehtiseen, joka on saatavilla usealla eri kielellä.
Kysely: Maahan muuttaneiden miesten tilanteet ja tuen tarve huomioitava palveluita kehittäessä
15.3.2024 | Uutinen
Maahanmuuttaneille, erityisesti lapsia kotona hoitaville naisille, suunnattuja palveluja on viime vuosina kehitetty paljon. Palvelujärjestelmän kehittämisessä on kuitenkin tärkeää ottaa huomioon myös maahan muuttaneiden miesten tilanteet ja heille suunnatun tuen ja palvelujen saatavuus. Nämä tiedot käyvät ilmi Kumppanina kotoutumisessa -hankkeen selvityksestä. Selvitysraportti sisältää myös kyselyn tuloksiin perustuvia suosituksia palvelujärjestelmän kehittämiseksi.
EU:n sisäasioiden rahastojen kevään avustushaut auki 1.–28.3.2024
6.3.2024 | Uutinen
Sisäministeriö on käynnistänyt turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston (AMIF), sisäisen turvallisuuden rahaston (ISF) ja rajaturvallisuuden ja viisumipolitiikan rahoitustukivälineen (BMVI) kevään haut 1.3.2024.
Työllisyysalueet vastaavat tulkkauspalveluiden hankinnasta 1.1.2025 alkaen
1.3.2024 | Uutinen
Kun julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyy kunnille ja kuntien muodostamille työllisyysalueille 1.1.2025, myös vastuu näissä palveluissa käytetyn tulkkauksen kilpailuttamisesta ja hankinnasta siirtyy. KEHA-keskuksen kilpailuttamaa tulkkauspalvelua voi käyttää nykyiseen tapaan julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta säädetyn lain mukaisissa tehtävissä tarvittaviin tulkkaustilanteisiin 31.12.2024 saakka.
Osaamiskeskus on julkaissut uutta materiaalia kotoutumislain kokonaisuudistuksen (KOTO24) toimeenpanon tueksi
29.2.2024 | Uutinen
Kotoutumisen osaamiskeskus tukee uudistetun kotoutumislain toimeenpanoa ja kotoutumista edistävää työtä tuottamalla materiaaleja sekä tietoa lain kokonaisuudistuksesta. Kotoutuminen.fi:ssä on julkaistu uusi KOTO24-etusivu, jonka kautta löydät kotoutumislain kokonaisuudistukseen liittyvät uutiset, tapahtumat ja materiaalit. Vuoden 2024 aikana TEM tukee kotoutumisen toimijoita valtakunnallisesti uudistuksiin valmistautumisessa yhteistyössä KEHA-keskuksen ja kuntaliiton kanssa.
Kunnat ja hyvinvointialueet hakevat päätökset erityiskustannusten korvaamisesta aluehallinnon asiointipalvelussa 12.3.2024 alkaen
26.2.2024 | Uutinen
Kunnat ja hyvinvointialueet hakevat 12.3.2024 alkaen ELY-keskukselta erityiskustannuskorvauspäätökset aluehallinnon asiointipalvelussa. Asiointipalveluun siirtyvät myös ELY-keskuksilta tulevat erityiskustannuskorvauspäätökset ja mahdolliset täydennyspyynnöt. Aikaisemmin käytössä ollut sähköinen hakulomake poistuu käytöstä 11.3.2024.
Esitys kansainvälisen suojelun tiukennuksista on lausuntokierroksella
26.2.2024 | Uutinen
Sisäministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle hallituksen esityksen, jolla lyhennettäisiin kansainvälisen suojelun lupien pituutta ja muutettaisiin kansainvälisen suojelun aseman lakkauttamista ja peruuttamista koskevaa sääntelyä. Esitys ulkomaalaislain muuttamisesta perustuu hallitusohjelman kirjauksiin kansainvälisen suojelun tiukentamisesta.
Rakennusalan heikko suhdanne on kasvattanut ulkomaalaisten työttömyyttä
20.2.2024 | Uutinen
Ulkomaalaisten työttömien työnhakijoiden määrä kasvaa. Kasvua selittää tilapäistä suojelua saaneiden ukrainalaisten siirtyminen TE-asiakkaiksi sekä ulkomaalaisen väestön määrän kasvu Suomessa.
Työperäistä hyväksikäyttöä torjutaan laajalla toimenpideohjelmalla
16.2.2024 | Uutinen
Työperäisen hyväksikäytön vastainen toimenpideohjelma sisältää lainsäädäntöuudistuksia, viranomaisten yhteistyön ja tiedonvaihdon lisäämistä sekä panostuksia neuvontaan ja tietoisuuden lisäämiseen eri vaiheissa. Useat ohjelman toimenpiteet pyrkivät viranomaisyhteistyön ja tiedonvaihdon lisäämiseen.
Kansalaisuuden edellytyksenä olevaa asumisaikaa koskeva hallituksen esitys on lausuntokierroksella
16.2.2024 | Uutinen
Sisäministeriö on valmistellut hallitusohjelman mukaista kansalaisuuslain uudistusta lokakuusta alkaen. Ensimmäinen uudistusta koskeva hallituksen esitys, joka koskee kansalaisuuden edellytyksenä olevaa asumisaikaa, on lausuntokierroksella 4.3.2024 asti. Esityksellä pidennettäisiin Suomen kansalaisuuden edellytyksenä olevaa asumisaikaa nykyisestä viidestä vuodesta kahdeksaan vuoteen.
Uusi Kotoutumisen kokonaiskatsaus on julkaistu
14.2.2024 | Uutinen
Kotoutumisen kokonaiskatsaus 2023 antaa yleiskuvan kotoutumisen tilasta Suomessa. Julkaisu koostuu kahdesta osasta, joista ensimmäisessä kuvataan kotoutumisen tilan muutoksia suhteessa neljän vuoden takaiseen tilanteeseen indikaattoritiedoilla. Toinen osa koostuu tutkimusartikkeleista.
Sisäministeriö valmistelee muutoksia perheenyhdistämiseen
8.2.2024 | Uutinen
Sisäministeriö on asettanut lakihankkeen, jonka avulla toimeenpannaan hallitusohjelman kirjauksia perheenyhdistämisen edellytysten tiukentamisesta. Hankkeessa valmisteltavat ulkomaalaislain muutokset vaikuttaisivat esimerkiksi perheenkokoajana toimivan puolison vähimmäisrajaan ja perheenkokoajan asumisaikavaatimukseen.
Lakiesitys ulkomaalaislain oleskelulupasäännösten uudistuksesta lausuntokierroksella
2.2.2024 | Uutinen
Sisäministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle ulkomaalaislain uudistuksia käsittelevän lakiesityksen. Hallituksen esitys koostuu useasta eri kokonaisuudesta, joilla toimeenpannaan hallitusohjelman kirjauksia maahantulosäännösten kiertämisestä ja henkilöllisyyden todentamisesta sekä sen estämisestä, että turvapaikanhakijat siirtyvät työperäisen oleskeluluvan hakijoiksi. Lausuntoja voi antaa 20.2.2024 asti.
Suomeen muuton tilastoissa näkyy maailman konfliktit ja taantuman vaikutukset 
31.1.2024 | Uutinen
Suomeen kohdistuneen maahanmuuton tilastoissa näkyivät vuonna 2023 Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa, itärajan tilanne sekä talouden taantuma ja työvoimapula. Maahanmuuttovirasto on julkaissut vuoden 2023 viralliset maahanmuuttotilastot.
Avoin rahoitushaku: vieraskielisten kielellinen tuki
31.1.2024 | Uutinen
Hämeen ELY-keskuksessa on nyt haettavana rahoitusta hankkeille, jotka tukevat koulutuksen järjestäjien ja korkeakoulujen kykyä tarjota vieraskielisille oppijoille riittävää kielellistä tukea koulutuspolun eri vaiheissa. Rahoitushaku toteutetaan valtakunnallisessa Maahanmuuttaneiden toimiva arki Suomessa -teemassa ja sen sisältöosiossa Vieraskielisten kielellinen tuki. Rahoitusta voi hakea 15.1.–2.4.2024.
Ensimmäisten kotoutumissuunnitelmien määrä nousi ennätykselliselle tasolle vuonna 2023
26.1.2024 | Uutinen
Ulkomaalaisia työttömiä työnhakijoita oli joulukuussa 44 054, mikä on 15 prosenttia kaikista työttömistä työnhakijoista. Ensimmäisten kotoutumissuunnitelmien määrä nousi ennätykselliselle tasolle viime vuonna. 
Selvitys: Monikielinen yhteiskuntaorientaatio vaatii kuntien välistä yhteistyötä
25.1.2024 | Uutinen
Monikielisen yhteiskuntaorientaation järjestäminen kustannustehokkaasti vaatii kuntien välistä yhteistyötä sekä ylialueellista ja valtakunnallista koordinaatiota. Etä- ja hybridiorientaatiot voisivat tukea haja-asutusalueilla asuvien maahanmuuttaneiden osallistumista. Työ- ja elinkeinoministeriön toukokuussa 2023 tilaama selvitys antaa suosituksia orientaation toteuttamiseen laadukkaasti ja yhdenmukaisesti eri puolilla Suomea.
Maahanmuuttovirasto jatkaa kaikkia tilapäisen suojelun oleskelulupia 4.3.2025 asti
25.1.2024 | Uutinen
Maahanmuuttovirasto jatkaa tilapäisen suojelun oleskelulupia 9.–16.2.2024. Asiakas saa Maahanmuuttovirastolta kirjeen, kun tilapäisen suojelun lupaa on jatkettu. Jos asiakkaan puhelinnumero on viraston tiedossa, hän saa asiasta myös suomeksi ja englanniksi tekstiviestin, jossa on linkki ukrainakiliselle verkkosivulle. 
Kaikki uutiset