Ilmoittaudu Pakolaisesta kuntalaiseksi -verkostopäivään
8.9.2020
|
Uutinen
Työ- ja elinkeinoministeriön Sylvia-hanke kutsuu jälleen pakolaisten vastaanoton parissa kunnissa toimivia ammattilaisia, järjestöjä ja hankkeita Pakolaisesta kuntalaiseksi -verkostopäivään. Koronaviruspandemian vuoksi verkostopäivä toteutetaan tänä vuonna etäyhteyksin.
Kela on julkaissut verkkosivuston selkoruotsiksi
7.9.2020
|
Uutinen
Kelan selkosuomenkielisen sivuston rinnalle on julkaistu selkoruotsinkielinen verkkosivusto, jolla kerrotaan tärkeimmät tiedot Kelan etuuksista.
Opetushallitus otti käyttöön sähköisen haun ja palveluoppaan tutkintojen tunnustamiseen
7.9.2020
|
Uutinen
Opetushallitus on ottanut käyttöön tutkintojen tunnustamisen sähköisen haun ja palveluoppaan. Ulkomailla suoritetun tutkinnon tunnustamista voi hakea Opintopolku-palvelussa lomakkeella.
Kotouttamispolitiikan nykytilannetta ja tulevaisuutta käsitellään kokonaisvaltaisesti uudessa teoksessa
2.9.2020
|
Uutinen
Politiikan tutkija Pasi Saukkosen Suomi omaksi kodiksi -teos käsittelee kotouttamispolitiikkaa monipuolisesti uusimman tiedon avulla.
Uusi maahanmuuttohallinnon henkilötietolaki korvaa ulkomaalaisrekisterilain
1.9.2020
|
Uutinen
Maahanmuuttohallinnon henkilötietolaki tulee voimaan 1.9.2020 ja korvaa yli 20 vuotta vanhan ulkomaalaisrekisterilain. Uusi laki vastaa nykyajan tarpeisiin muun muassa digitalisaation, tietosuojan ja tiedonhallinnan osalta. Lisäksi lakiin on koottu henkilötietojen käsittelyyn liittyvää sääntelyä muista maahanmuuton hallinnonalaan kuuluvista laeista.
Maahanmuuttajien koulutuksissa huomioitava perusosaamisen vahvistaminen
25.8.2020
|
Uutinen
Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (KARVI) on julkaissut arviointiraportin maahanmuuttajien koulutuspolkujen nopeuttamiseen tähdänneiden uudistusten vaikutuksista vapaan sivistystyön lukutaitokoulutuksessa, aikuisten perusopetuksessa ja ammatillisessa koulutuksessa. Arvioinnin mukaan erityisesti maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden perusosaamisen vahvistaminen on tärkeässä roolissa.
Vinkkejä toimeentulotukea hakeville 11 kielellä
21.8.2020
|
Uutinen
Kela on julkaissut uuden infolehtisen toimeentulotukea hakevien asiakkaiden ohjaamiseen usealla kielellä. Infolehtisessä on asiakkaalle vinkkejä ja ohjeita sujuvaan asiointiin.
Väestöliiton Womento-mentorointiohjelmaan haetaan uusia osallistujia
20.8.2020
Väestöliiton Womento-työuramentorointiohjelmaan haetaan uusia aktoreita ja mentoreita. Haku osallistujaksi päättyy 14.9.2020.
TEM:n talousarvioesityksessä painotetaan kestävää talouspolitiikkaa
19.8.2020
Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) talousarvioesityksessä vuodelle 2021 painotetaan kestävää talouspolitiikkaa, johon pyritään tukemalla työllisyyttä ja innovaatioita.
Opi kotoutumisesta -koulutus tukee uusia kotoutumisen toimijoita
19.8.2020
Uudenlainen koulutus antaa yleiskuvan maahanmuutosta ja kotoutumisesta Suomessa. Suomessa tapahtuvasta kotoutumisesta ja maahanmuutosta yleiskuvan antava Opi kotoutumisesta -verkkokoulutus julkaistiin keskiviikkona 19.8.2020.
Kotona Suomessa -tuotekortit tukevat koulutus- ja tapahtumajärjestelyitä
7.8.2020
|
Uutinen
Kotona Suomessa -hanke on koonnut hyväksi havaitut koulutus- ja tapahtumamallinsa helposti käyttöön otettaviksi tuotekorteiksi. Usealla paikkakunnalla eri puolilla Suomea toteutettuja ja hankekauden aikana toimiviksi havaittuja koulutuskonsepteja ovat olleet muun muassa hyvät väestösuhteet kotoutumisen edistämisessä, kotoutumisen ja maahanmuuton peruskoulutus sekä hankemylly.
Ilman huoltajaa Suomeen tulleiden nuorten jälkihuollon yläikäraja nousee
9.7.2020
|
Uutinen
Oleskeluluvan saanut alaikäisenä ilman huoltajaa Suomeen tullut nuori voi saada jatkossa jälkihuollon palveluita siihen asti, kunnes hän täyttää 25 vuotta. Tasavallan presidentti vahvisti kotoutumislain muutoksen 9.7.2020. Muutos tulee voimaan 15.7.2020. Jälkihuollon palveluiden järjestämisestä vastaavat kunnat.
Maahan muuttaneet ovat tyytyväisiä saamiinsa kotoutumispalveluihin
9.7.2020
Kotoutujien kokemukset heille TE-toimistossa laaditusta kotoutumissuunnitelmasta ovat hyvin positiivisia. Tämä käy ilmi Kotona Suomessa -hankkeen (ESR) julkaisemasta selvityksestä ”Kaikki toimi kohdallani”. Kotoutumissuunnitelmien tekemisessä erityisen tyytyväisiä vastaajat olivat TE-toimiston virkailijan ystävällisyyteen, siihen että virkailija kuunteli ja ymmärsi tilanteen sekä siihen, että kotoutumissuunnitelma sisälsi oikeat asiat. Selvityksen mukaan matalammin koulutetut henkilöt kokivat kotoutumissuunnitelman hieman positiivisemmaksi kuin koulutetummat vastaajat.
Maanantain 15.6.2020 webinaarin tallenne on katsottavissa
18.6.2020
|
Uutinen
Webinaarissa 15.6.2020 julkaistiin raportti Työvoiman ulkopuolella olevien maahanmuuttaja-asiakkaiden ohjaus ja palvelut kunnissa. Webinaarin tallenne on katsottavissa kotouttamisen osaamiskeskuksen YouTube-kanavalla noin kahden viikon ajan eli 5.7.2020 asti.
Palvelut kunnissa tavoittavat vain osan maahan muuttaneista asiakkaista
15.6.2020
|
Uutinen
Kuntien palvelut tavoittavat osan maahan muuttaneesta väestöstä, mutta työvoiman ulkopuolella olevien tavoittaminen ei vaikuta systemaattiselta useassa kunnassa. Lisäksi työvoiman ulkopuolella olevalle palveluja on saatavilla vaihtelevasti eri puolella Suomea. Tiedot käyvät ilmi tänään 15.6.2020 julkaistavasta raportista Työvoiman ulkopuolella olevien maahanmuuttaja-asiakkaiden ohjaus ja palvelut kunnissa.
TE-toimistoissa on kyettävä vastaamaan yksilöllisiin asiakastarpeisiin maassaoloajasta riippumatta
15.6.2020
|
Uutinen
TE-toimiston toimiva asiakasprosessi ja asiantuntijan osaaminen ovat ratkaisevia kotoutuja-asiakkaiden ohjauksen ja neuvonnan onnistumisessa. Jatkossa TE-toimistoissa tarvitaan palvelujen ja prosessien kehittämistä mutta myös lisää resursseja asiakastyöhön. Tarkoituksenmukaisten palvelupolkujen luominen edellyttää, että asiakkaiden kannustimet ja etuudet tukevat asiakkaan etenemistä työelämää kohti. Tiedot käyvät ilmi tänään 15.6.2020 julkaistusta raportista Kotoutuja-asiakkaiden ohjaus ja palvelut TE-toimistoissa.
Ilman huoltajaa Suomeen tulleiden nuorten jälkihuollon yläikärajaa nostetaan
29.5.2020
|
Uutinen
Hallitus esittää muutosta lakiin kotoutumisen edistämisestä jälkihuollon yläikärajan nostamisesta. Lakimuutoksen myötä alaikäisenä turvapaikanhakijana ilman huoltajaa Suomeen tullut nuori voi saada lastensuojelun jälkihuoltoon rinnasteista tukea siihen asti, kunnes hän täyttää 25 vuotta. Muutos koskee oleskeluluvan saaneita nuoria.
Kotouttamisen osaamiskeskus hakee viestinnän harjoittelijaa
19.5.2020
|
Uutinen
Haemme työ- ja elinkeinoministeriön kotouttamisen osaamiskeskukseen viestinnän harjoittelijaa syksylle 2020. Tarjoamme harjoittelijalle mahdollisuuden osallistua monipuolisesti ja oman osaamisensa mukaan osaamiskeskuksen viestintään. Työnkuvassa painottuvat erityisesti verkkopalvelun sisältöuudistukseen ja osaamiskeskuksen somekanaviin liittyvät tehtävät.
OmaMieli-verkkopalvelu tukee kulttuuriltaan eritaustaisten ihmisten mielenterveyttä
18.5.2020
|
Uutinen
Uusi OmaMieli.fi-verkkopalvelu on julkaistu. Sivuston tavoitteena on antaa maahan muuttaneille tai monikulttuuriselle yhteisölle nykyistä enemmän tietoa mielenterveyden merkityksestä ja edistää hyvinvointia. Palvelu on tarjolla suomeksi, englanniksi ja arabiaksi.
Maahan muuttaneiden ohjaus- ja neuvontapalveluiden avustushaku on avattu
18.5.2020
|
Uutinen
Työ- ja elinkeinoministeriö on avannut haettavaksi 4 miljoonaa euroa maahanmuuttajien ohjaus- ja neuvontapalveluihin. Tavoitteena on tehostaa maahan muuttaneiden kotoutumista ja työllistymistä kehittämällä ohjaus- ja neuvontapalveluita sekä niihin liittyvää monialaista yhteistyötä.