Hyppää sisältöön

Uutiset

Hallituksen esitys helpottaisi tutkijoiden jäämistä Suomeen
18.11.2022 | Uutinen
Hallitus esittää, että tutkijoiden oleskelulupien voimassaoloaikaa pidennettäisiin ja samalla kohennettaisiin myös jatkotutkintoa suorittavien asemaa. Pyrkimyksenä on helpottaa kolmansista maista tulevien tutkijoiden, opiskelijoiden ja korkeakoulututkinnon suorittaneiden sekä heidän perheidensä jäämistä maahan. 
Talent Boost Summit esittelee Vaasassa kansainvälisiä rekrytointeja tukevia palveluita
18.11.2022 | Uutinen
Ensi viikolla Vaasassa järjestettävä Talent Boost Summit on mahdollisuus napata mukaansa parhaat tärpit palveluista, joita kansainvälisiin rekrytointeihin ja monimuotoisten työyhteisöjen kehittämiseen on saatavilla. 
Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisee tietoa mahdollisesta sähköpulatilanteesta monikielisesti
17.11.2022 | Uutinen
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on vaikuttanut koko EU:n energiatilanteeseen. Syksyllä ja talvella energiakulutus kasvaa. Energiatilanne tulee olemaan haastava erityisesti Keski-Euroopassa, mutta myös Suomessa. Työ- ja elinkeinoministeriö on koonnut tietoa siitä, miten ja miksi jokaisen tulisi osallistua energiansäästöön, miten mahdollinen sähköpulatilanne syntyy ja kuinka sähköpulatilanteessa toimitaan. Tietoa mahdollisesta sähköpulatilanteesta on julkaistu usealla kielellä.
Hae TEM:n järjestöavustusta 12.12.2022 mennessä
14.11.2022 | Uutinen
Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) jakaa vuodelle 2023 valtionavustuksen erityisavustuksena järjestörahoitusta, jonka avulla tehostetaan kolmannen sektorin kotoutumista tukevaa toimintaa. Vuoden 2023 hankehaussa rahoitetaan yhtä koordinoivaa hanketta, jonka toiminnan avulla vahvistetaan kotoutumisen kentän toimijoiden verkostoitumista, yhteistyötä sekä yhteiskunnan vastaanottavuutta.  Haku on avoinna 14.11.–12.12.2022.
Integration 2022 tarjoaa näkökulmia kotoutumiseen työllistymisestä ukrainalaispakolaisten tilanteeseen 
7.11.2022 | Uutinen
Integration 2022 kokoaa yhteen kotoutumisen toimijat Tampereelle 7.–8.11.2022 ja nostaa esiin kotoutumisen ja pakolaisten vastaanoton ajankohtaisia teemoja. Tapahtuman kattoteema on muutos ja muuttuva toimintaympäristö. Ohjelmakaistat keskittyvät työllisyyteen, koulutukseen, yhteiskunnan vastaanottavuuteen, hyvinvointiin ja terveyteen sekä Ukrainasta paenneiden tilanteeseen.   
Valtakunnallinen MAUNO-verkkokoulutus tarjoaa tietoa, taitoja ja työkaluja maahanmuuttaneiden neuvonta- ja ohjaustyöhön 
7.11.2022 | Uutinen
Ammattilaisille suunnattu maahanmuuttaneiden neuvonta- ja ohjaustyön koulutus eli MAUNO-koulutus on julkaistu kotoutuminen.fi-verkkopalvelussa. Avoin ja maksuton verkkokoulutus on suunniteltu ohjaus- ja neuvontatyötä tekeville kotoutumisen ja pakolaisten vastaanoton ammattilaisille taustaorganisaatiosta riippumatta. 
Joka kymmenes ulkomaalainen työtön työnhakija on ukrainalainen
26.10.2022 | Uutinen
Lokakuun työllisyyskatsauksen mukaan ukrainalaiset ovat pian suurin yksittäinen kansalaisuusryhmä työttömien työnhakijoiden joukossa. Työttömien työnhakijoiden määrän kasvu painottuu erityisesti niille ELY-keskusalueille, joilla on paljon tilapäistä suojelua saavia. 
Kunnat voivat hakea lisätukea kiireellistä uudelleensijoitusta tarvitsevien kiintiöpakolaisten vastaanotosta 15.11.2022 asti
25.10.2022 | Tiedote
Sylvia-hanke tukee kiireellistä uudelleensijoitusta tarvitsevia kiintiöpakolaisia vastaanottavia kuntia lisätuella. Kunnat voivat vielä hakea lisätukea vuonna 2022 kuntaan vastaanotetuista kiireellistä uudelleensijoitusta tarvitsevista kiintiöpakolaisista. Hakuaika on 1.2.–15.11.2022.
Vuoden 2023 pakolaiskiintiössä syyrialaisia, afganistanilaisia, kongolaisia ja Libyasta evakuoituja
12.10.2022 | Uutinen
Vuonna 2023 Suomi vastaanottaa 1050 kiintiöpakolaista. Oikeusvaltion kehittämisen ja sisäisen turvallisuuden ministerityöryhmä on linjannut keskiviikkona 12.10.2022 pakolaiskiintiön kohdistamisesta. Suomi jatkaa kaikista haavoittuvaisimmassa asemassa olevien pakolaisten vastaanottamista.
Ohjekortti kertoo, miten voit tunnistaa työperäisen hyväksikäytön tai ihmiskaupan
12.10.2022 | Uutinen
Ihmiskauppa on vakava henkilöön kohdistuva rikos, jossa rikoksentekijä hyödyntää uhrin haavoittuvuutta, luottamusta tai riippuvaisuutta itsestään ja saattaa tämän esimerkiksi työperäisen tai seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Työ- ja elinkeinoministeriön kotoutumisen osaamiskeskus on julkaissut ohjekortin, jonka avulla esimerkiksi kotoutumistyötä tekevä voi tunnistaa työperäisen hyväksikäytön tai ihmiskaupan. Kortti ohjeistaa myös, miten voi toimia, jos asiakaspalvelutilanteessa herää epäilys hyväksikäytöstä tai ihmiskaupasta.
Hallituksen esitys kotoutumislain kokonaisuudistukseksi on annettu eduskunnalle - seuraa aihetta koskevaa viestintää verkkopalvelussamme
6.10.2022 | Uutinen
Kotoutumislain kokonaisuudistuksella pyritään nopeuttamaan maahanmuuttaneiden kotoutumista ja työllistymistä. Myös kuntien vastuu kotoutumisen edistämisessä kasvaisi. Lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2025 alussa yhtäaikaa työvoimapalvelu-uudistuksen kanssa.
Yhdenvertaisuuslaki muuttuu - uudistuksia työnantajien vastuisiin ja varhaiskasvatuksen suunnitteluun
4.10.2022 | Uutinen
Hallitus on antanut esityksen laiksi yhdenvertaisuuslain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi. Yhdenvertaisuuslailla ehkäistään syrjintää ja parannetaan syrjinnän kohteeksi joutuneiden oikeusturvaa. Lakiuudistuksella pyritään vahvistamaan yhdenvertaisuuden toteutumista ja valvomista myös työpaikoilla.
Pakolaisneuvonnan julkaisu kokoaa tietoa haavoittuvuudesta turvapaikkaprosessissa
27.9.2022 | Uutinen
Pakolaisneuvonta on julkaissut Haavoittuva asema turvapaikkaprosessissa -artikkelikokoelman 23.9.2022. Julkaisussa avataan haavoittuvuutta, haavoittuvan aseman ilmenemistä ja sen tunnistamisen merkitystä turvapaikkaprosessissa.
Pakolaisesta kuntalaiseksi -verkosto kokoontuu syyskuusta alkaen kuukausittain
21.9.2022 | Uutinen
Pakolaisia vastaanottavien kuntien toimijoita yhteen tuovan Pakolaisesta kuntalaiseksi -verkoston kuukausittaiset etätapaamiset alkavat 29.9.2022! Verkostotapaamisten tavoitteena on tukea kuntien valmistautumista vuoden 2023 alussa voiman tuleviin pakolaisten vastaanottoa ja kotoutumista koskeviin uudistuksiin. Tapaamiset edistävät myös toimijoiden välistä yhteistyötä ja tiedonvaihtoa.
Suomessa on kartoitettu mahdollisuuksia auttaa Ukrainasta tulleita lastensuojelulapsia - mahdollisissa siirroissa noudatetaan kansallista lastensuojelulakia
21.9.2022 | Uutinen
Ukrainasta tulleen pyynnön seurauksena Suomi on selvittänyt voisiko se ottaa vastaan Ukrainasta sotaa pakenevia lastensuojelulapsia. Asiaa on kartoitettu yhdessä Helsingin kaupungin kanssa. 
Ulkomaalaisten työllisyysaste on nousussa - myös työnhakijoita on edelleen paljon
20.9.2022 | Uutinen
Syyskuun työllisyyskatsauksesta ilmenee, että Ukrainan kansalaiset ovat pian suurin yksittäinen kansalaisuusryhmä työttömien työnhakijoiden joukossa. Muiden kuin ukrainalaisten työttömien työnhakijoiden määrä laski 11 prosenttia edellisvuodesta.
Kotoutumislakiin ja vastaanottolakiin esitetään muutoksia Ukrainasta paenneiden palveluiden turvaamiseksi
16.9.2022 | Uutinen
Suomessa on yli 38 000 tilapäistä suojelua hakenutta, jotka ovat paenneet Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa. Jotta Ukrainasta paenneiden tilapäistä suojelua saavien palvelut voidaan turvata, hallitus on esittänyt muutoksia kotoutumislakiin ja vastaanottolakiin. Muutosten avulla kunnille ja hyvinvointialueille voitaisiin esimerkiksi maksaa korvauksia palveluiden järjestämisestä.
Sisäministeriö valmistelee erillislakia tilapäistä suojelua saavien oleskelulupien automaattisesta jatkumisesta
12.9.2022 | Uutinen
Sisäministeriö (SM) valmistelee erillislakia, jolla varmistettaisiin tilapäisen suojelun sujuva jatko. Laissa säädettäisiin, että tilapäisen suojelun perusteella Suomessa myönnetty oleskelulupa jatkuisi suoraan sen ajan, kun tilapäinen suojelu jatkuu EU:ssa.
Kumppanuusohjelman osaamispysäkeiltä tukea kotoutumistyöhön
12.9.2022 | Uutinen
Kumppanuusohjelman osaamispysäkit ovat lyhyitä tilaisuuksia, joissa toimijat voivat jakaa konkreettisia kotoutumiseen, yhteiskunnan vastaanottavuuden edistämiseen ja pakolaisten vastaanottoon liittyviä toimintatapoja. Tavoitteena on, että jokaisella osaamispysäkillä osallistujat saavat uuden taidon tai idean!
Sisäministeriö selvitti kyselyllä Ukrainasta sotaa paenneiden tilannetta ja palvelun tarpeita - noin joka neljäs kertoi löytäneensä työpaikan Suomesta
9.9.2022 | Uutinen
Sisäministeriö teetti kesä- ja heinäkuun aikana verkkokyselyn, jolla selvitettiin Ukrainasta Suomeen paenneiden henkilöiden tilannetta ja tarvetta erilaisille palveluille. Kyselyyn saatiin 2136 vastausta, joista monessa kaivattiin lisää tietoa työllisyyspalveluista. Suomeen on helmikuun jälkeen saapunut vajaa 38 000 Ukrainasta paennutta henkilöä. 
Kaikki uutiset