Hyppää sisältöön

Miten kauan kotoutumissuunnitelma on voimassa?
 

Tämä on kotoutuminen.fi:n selkokielinen sivu.

Viranomaisten pitää tehdä kotoutumissuunnitelma viimeistään, kun maahanmuuttanut on ollut luvallisesti Suomessa kolme vuotta. 

Joskus viranomaiset voivat tehdä kotoutumissuunnitelman myöhemmin. Nämä ovat poikkeustilanteita. 

Viranomaiset tekevät kotoutumissuunnitelman alkukartoituksen jälkeen. 

Kun suunnitelma on tehty, viranomaiset ohjaavat asiakaan esimerkiksi kotoutumiskoulutukseen tai muun tuen pariin.  

Kotoutumissuunnitelman kesto vaihtelee

Maahanmuuttaneiden elämäntilanteet ovat erilaisia. 

Maahanmuuttajat tulevat Suomeen eri syistä. Elämäntilanteeseen voi vaikuttaa myös esimerkiksi perhe, sairaus tai aikaisemmat kokemukset. 

Koska kaikki ihmiset ovat erilaisia, kotoutumissuunnitelman kesto vaihtelee. 

Ensimmäinen kotoutumissuunnitelma kestää enintään vuoden. Sen jälkeen viranomaiset päivittävät suunnitelmaa. 

Kotoutumissuunnitelma voi kestää enintään kolme vuotta. 

Jos henkilö esimerkiksi sairastuu, vammautuu tai saa lapsen, kotoutumissuunnitelma ei välttämättä etene. Silloin suunnitelma on voimassa kauemmin.

Erityiset tarpeet voivat pidentää suunnitelmaa

Osalla maahanmuuttaneista on erityisiä tarpeita. Se tarkoittaa, että osa heistä tarvitsee enemmän apua esimerkiksi iän, perhetilanteen tai sairauden takia.  

Jos maahanmuuttaneella on erityisiä tarpeita, voi kotoutumissuunnitelma olla voimassa kauemmin. 

Viranomainen voi pidentää kotoutumissuunnitelman kestoa kahdella vuodella. Silloin kotoutumissuunnitelma voi olla voimassa viisi vuotta.