Hyppää sisältöön

Millainen on hyvä monikielisen yhteiskuntaorientaation kouluttaja?

Kun viranomainen suunnittelee monikielisen yhteiskuntaorientaation toteutusta, on hyvä pohtia kouluttajalle asetettavia vaatimuksia. Laki tai asetukset eivät määrittele kouluttajalta vaadittavia pätevyyksiä. Myöskään kouluttajan palkasta ei säädetä laissa. Seuraavaan on kerätty pohdintoja hyvän yhteiskuntaorientaation kouluttajan ominaisuuksista eri tahoilta, sekä järjestäjiltä että kouluttajilta.

Hyvä kouluttaja

  • on itse kotoutunut Suomeen riittävän hyvin 
  • osaa erittäin hyvin opetuskieltä
  • osaa riittävästi suomea tai ruotsia 
  • ymmärtää suomalaista yhteiskuntaa ja siinä toimimista
  • pystyy kyseenalaistamaan omia ja koulutettavien käsityksiä ja mielipiteitä. 

Kouluttajan tiedonhankintataidot ovat tärkeitä. Kuntien ja työvoimaviranomaisten kannattaa selvittää, onko omissa tai esimerkiksi omien oppilaitosten työntekijöissä henkilöitä, jotka voisivat toimia monikielisen yhteiskuntaorientaation kouluttajina. Myös järjestöistä ja yhdistyksistä löytyvää osaamista on hyvä hyödyntää monikielisen yhteiskuntaorientaation järjestämisessä. 

Suomen Pakolaisapu on kouluttanut muutamia kymmeniä monikielisen yhteiskuntaorientaation kouluttajia aiemmissa hankkeissaan. Hankkeiden päätyttyä koulutusta ei ole ollut saatavilla muutamaan vuoteen, mutta keväällä 2024 alkaneessa Diakonia ammattikorkeakoulun ja Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen yhteisessä hankkeessa Yhteiskuntaorientaation kouluttajien koulutus ja monikielinen materiaali järjestetään jatkossa koulutusta. Ensimmäiset hankkeen kouluttamat kouluttajat valmistuivat joulukuussa 2024. Valmistuneilla yhteiskuntaorientaation kouluttajilla on ryhmä LinkedInissä, jonka kautta heidät voi tavoittaa.

Monikielisestä yhteiskuntaorientaatiostatuli lakisääteinen palvelu 1.1.2025 voimaan tulleen kotoutumislain myötä. Koulutuksen käyneitä yhteiskuntaorientaation kouluttajia on toistaiseksi valtakunnallisesti vähän kouluttajien tarpeeseen nähden. Yhteiskuntaorientaation kouluttajina on menestyksekkäästi toiminut myös henkilöitä, jotka eivät ole käyneet tätä koulutusta.

Olennaista on, että orientaation järjestäjä pohtii kouluttajalta vaadittavia ominaisuuksia ja kouluttaja perehdytetään työtehtävään. Vaikka kouluttajien osaamiseen kannattaa panostaa, kouluttajalle ei kannata asettaa kohtuuttomia vaatimuksia esimerkiksi kouluttajan suomen/ruotsin kielen taidosta, pohjakoulutuksesta tai aiemmasta työkokemuksesta. 

Lisätietoja:
Yhteiskuntaorientaatiota monikielisesti -hanke (Diak ja TAKK)