Hyppää sisältöön

Alaikäisen yksin tulleen kuntaan muutto vaatii sektorit ylittävää yhteistyötä

Kun ilman huoltajaa tullut lapsi tai nuori saa oleskeluluvan, lapsen tai nuoren kuntaan siirtyminen vaatii tiivistä yhteistyötä alaikäisen edustajan, vastaanottokeskuksen ja kunnan sekä hyvinvointialueen sosiaalityöntekijöiden ja ELY-keskuksen kanssa.

On tärkeää, ettei alaikäisen tarvitsisi oleskeluluvan saamisen jälkeen siirtyä toiseen kuntaan, vaan hän voisi pysyä samassa kasvuympäristössä tai samalla paikkakunnalla, jossa hän on hakenut turvapaikkaa tai tilapäistä suojelua. 

Kuntaan osoittamisessa pyritään ottamaan huomioon

  • asumisen jatkuvuus,
  • kunnassa tarjolla olevat palvelut sekä
  • lapsen tai nuoren mahdollisuudet pitää yhteyttä Suomessa oleviin omaisiin ja ystäviin.

Arvion nuoren jatkosijoituksesta tekevät vastaanottokeskuksen ja vastaanottavan kunnan sosiaalityöntekijät, nuoren edustaja sekä nuori yhdessä. Tavoitteena on löytää jokaiselle nuorelle mahdollisimman hyvin sopiva asumis- ja koulutusmuoto sekä pidemmällä aikavälillä ammatti ja työ.

Nuori voi siirtyä kuntaan asumaan perheryhmäkotiin, tuettuun asumiseen tai perhehoitoon. Lapsi voi oleskeluluvan saatuaan jatkaa asumista myös yksityismajoituksessa, jos se katsotaan hänen etunsa mukaiseksi. Jos alaikäinen henkilö siirtyy yksityismajoitukseen suoraan vastaanottokeskuksesta, hyvinvointialueen täytyy selvittää yksityismajoituksen soveltuvuus lapselle. Joissain tilanteissa yksityismajoittaja voidaan myös valmentaa perhehoitajaksii. Tehtävästä on säädelty tarkemmin perhehoitolaissa.

Ilman huoltajaa saapuneelle oleskeluluvan saaneelle lapselle tai nuorelle laaditaan aina kotoutumissuunnitelma kunnassa yhteistyössä hyvinvointialueen kanssa. Lapsen lisäksi paikalla on myös edustaja ja tulkki.

Ohjattu vapaa-ajan toiminta tukee lapsen kotoutumista

Ilman huoltajaa saapuneelle oleskeluluvan saaneelle lapselle tai nuorelle laaditaan aina kotoutumissuunnitelma. Lapsella on kuntalaisena oikeus osallistua kaikkeen siihen toimintaan, johon muutkin lapset ja nuoret osallistuvat. Koulunkäynti, harrastukset ja muu vapaa-ajantoiminta tukevat lasten kotoutumista. Keskeisiä toimijoita lasten kotoutumisen kannalta ovat varhaiskasvatus-, opetus-, nuoriso- ja sosiaali- ja terveystoimen edustajat.

Lisätietoja: 
Perhehoito (Pelastakaa Lapset ry)