Hyppää sisältöön

Kotoutumislain mukainen perustieto

Kotoutumislaissa on asetettu tavoitteeksi, että maahanmuuttanut saa tukea yksilölliseen kotoutumiseensa heti maahantulon jälkeen, jolloin tiedon ja tuen tarve on suurimmillaan.

Kotoutumislain mukaan viranomaisten on annettava maahanmuuttaneelle perustietoa hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan suomalaisessa yhteiskunnassa ja työelämässä oleskelulupapäätöksen tiedoksiannon, oleskeluoikeuden rekisteröinnin, oleskelukortin myöntämisen tai kotikunta- ja väestötietojen rekisteröinnin yhteydessä.

Kotoutumislakia soveltavat viranomaiset vastaavat osaltaan perustiedon sisällön tuottamisesta ja ajan tasalla pitämisestä. Työllisyys-, kehittämis- ja hallintokeskus (KEHA-keskus) vastaa tietojen yhteensovittamisesta, kääntämisestä ja jakelusta viranomaisten käyttöön.

InfoFinland-sovellus

Keha-keskus toteuttaa kotoutumislain tarkoittaman perustiedon suomalaisesta yhteiskunnasta ja työelämästä InfoFinland-sovelluksena (entinen Work Help Finland -sovellus). Sovellus on saatavilla 26 kielellä. Sovellusta täydentää KEHA-keskuksen 12 kielellä ylläpitämä InfoFinland-verkkosivusto, jota sovellus ohjaa lukemaan.

Perustietosovelluksesta (InfoFinland) kertova mainoskortti annetaan kaikille Suomeen muuttaville oleskelulupapäätöksen tiedoksiannon, oleskeluoikeuden rekisteröinnin, oleskelukortin myöntämisen tai kotikunta- ja väestötietojen rekisteröinnin yhteydessä, Mainoskorttia jakavat ns. lakisääteiset tahot eli Maahanmuuttovirasto, Digi- ja väestötietovirasto tai Suomen edustusto ulkomailla. Lakisääteiset jakelijat tilaavat mainoskortin jakeluohjeen mukaisesti.

Muut tahot, kuten kuntien ohjaus- ja neuvontapalvelut, neuvolat ja terveyskeskukset ja kirjastot, voivat hankkia mainoskortin suoraan painosta erillisen tilausjärjestelmän kautta ja jakaa kortit asiakkailleen. Korttia voi tilata 50 kpl nipuissa.

KEHA-keskus tuottaa InfoFinland-sovelluksen ja -verkkopalvelun tekstit yhteistyössä viranomaisten kanssa.

Mainoskortin tilausohjeet on julkaistu kotoutuminen.fi:ssä.

Perustietona aiemmin toiminutta Tervetuloa Suomeen -opasta ei enää päivitetä ja julkaista.

Lue lisää: