Hyppää sisältöön

Alaikäisen yksin saapuneen henkilön edustaja

Kun ilman huoltajaa tulleelta lapselta ja nuorelta puuttuu oma perhe, suku tai muu verkosto, hän tarvitsee uudessa asuinmaassaan monenlaista tukea. Myös perheryhmäkodissa asuvan lapsen tai nuoren palveluiden saaminen edellyttää tiivistä yhteistyötä perheryhmäkodin, hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalveluiden, kunnan eri toimialojen ja tarvittaessa myös lastensuojeluviranomaisten kesken.

Vastaanottolain mukaan kansainvälistä suojelua hakevalle, tilapäistä suojelua saavalle ja sellaiselle ihmiskaupan uhriksi joutuneelle lapselle, jolla ei ole oleskelulupaa, määrätään viivytyksettä edustaja, jos lapsi on Suomessa ilman huoltajaa tai muuta laillista edustajaa. Kiintiöpakolaisena tulleelle lapselle sekä muulle ilman huoltajaa olevalle lapselle, jolla ei vielä ole edustajaa, määrätään edustaja kotoutumislain mukaan. 

Edustajan tehtävä on valvoa lapsen etua turvapaikka- ja perheenyhdistämisprosessien aikana sekä muissa hänen henkilöään ja varallisuuttaan koskevissa asioissa. Edustaja ei huolehdi lapsen välittömästä päivittäisestä hoidosta tai kasvatuksesta vaan valvoo yleisesti lapsen etua asumiseen ja muihin elämäntilanteisiin liittyvissä kysymyksissä.

Usein sama edustaja jatkaa alaikäisen kanssa sen jälkeen, kun alaikäinen on saanut oleskeluluvan ja muuttaa perheryhmäkotiin tai muuhun asumisyksikköön, ellei ole mitään erityistä syytä edustajan vaihtamiseen. 

Edustajan tehtävä päättyy, kun lapsi tulee täysi-ikäiseksi, hänelle määrätään huoltaja tai muu laillinen edustaja tai hän muuttaa pysyvästi pois Suomesta. 

Edustajan tehtävistä säädetään laissa

Alaikäisen edustajan kelpoisuudesta, tehtävistä ja tehtävästä vapauttamisesta säädetään laissa kotoutumisen edistämisestä ja kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta annetussa laissa.

Tavallisesti alaikäisellä turvapaikanhakijalla on edustaja jo ennen oleskeluluvan myöntämistä. Jos näin ei jostain syystä ole, määrätään hänelle edustaja viivytyksettä. Tällöin hakemuksen edustajan määräämisestä tekee se hyvinvointialue, jonka alueella lapsen kotikunta sijaitsee. Ennen hakemuksen tekemistä lasta on kuultava ja lapsen etu on otettava huomioon. Päätöksen edustajasta tekee käräjäoikeus. 

Kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta annetun lain mukaan ilman huoltajaa olevan alaikäisen edustaja käyttää huoltajalle kuuluvaa puhevaltaa lapsen henkilöä ja varallisuutta koskevissa asioissa sekä hoitaa lapsen varallisuutta. Lain mukaan lasta on kuultava häntä tai hänen varallisuuttaan koskevia päätöksiä tehtäessä. Edustajan tehtäviin ei kuulu lapsen päivittäinen hoito, kasvatus tai muu huolenpito.

Edustaja käyttää huoltajan puhevaltaa lapsen koulu-, sosiaali- ja terveyspalveluissa ja muissa lapsen elämään keskeisesti liittyvissä kysymyksissä. Hän on mukana esimerkiksi kotoutumissuunnitelman teossa. Hän avustaa lasta myös pitämään yhteyttä lapsen Suomessa tai muualla oleviin sukulaisiin. KEHA-keskus maksaa oleskeluluvan saaneen lapsen edustajalle korvausta työajasta sekä matkakustannuksista.

Lisätietoa:
Suomeen yksin tulleen alaikäisen edustaja 
Sosiaalihuoltolaki 
Laki kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta 
Oikeudenkäymiskaari 
Hallintolaki 
Laki holhoustoimesta 
Valtioneuvoston asetus ilman huoltajaa olevan lapsen edustajalle maksettavasta ja kulukorvauksesta