Hallituksen esitys kotoutumislain kokonaisuudistukseksi on annettu eduskunnalle - seuraa aihetta koskevaa viestintää verkkopalvelussamme

Julkaisuajankohta 6.10.2022 18.44
Uutinen

Kotoutumislain kokonaisuudistuksella pyritään nopeuttamaan maahanmuuttaneiden kotoutumista ja työllistymistä. Myös kuntien vastuu kotoutumisen edistämisessä kasvaisi. Lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2025 alussa yhtäaikaa työvoimapalvelu-uudistuksen kanssa.

Kotoutumislain kokonaisuudistusta koskeva hallituksen esitys annettiin eduskunnalle 6.10.2022. Uudistuksella kehitetään alkuvaiheen kotoutumispalveluita ja pyritään sujuvoittamaan maahanmuuttaneiden pääsyä palveluiden piiriin. Pyrkimyksenä on huomioida maahanmuuttaneet paremmin kaikkialla palvelujärjestelmässä, ja tavoittaa paremmin erityisesti työelämän ulkopuolella olevat maahanmuuttaneet.

Maahanmuuttaneiden työllistymispolkuja pyritään uudistuksessa sujuvoittamaan muun muassa kunnan kotoutumisohjelmalla, siihen sisältyvällä palvelutarpeita kartoittavalla yksilöllisellä kotoutumissuunnitelmalla ja aiempaa vahvemmalla osaamisen tunnistamisella. Tavoitteena on saada maahanmuuttaneet entistä laajemmin palveluiden piiriin heti kotoutumisen alkuvaiheesta lähtien. Uudistuksen myötä matalan kynnyksen ohjaus- ja neuvontapalvelut olisivat kaikkien maahanmuuttaneiden saatavilla.

Kotoutumisen osaamiskeskus tukee toimijoita muuttuvassa tilanteessa

Kotoutumislaki kytkeytyy vahvasti työvoimapalvelu-uudistukseen, jonka on määrä tulla voimaan vuoden 2025 alussa. Uudistusten myötä kuntien rooli ja vastuu kotoutumisen edistämisessä kasvaa. Jatkossa kokonaisvastuu kotoutumista edistävien palveluiden järjestämisestä olisi kunnilla - osana uutta kunnan kotoutumisohjelmaa. Muuttuva toimintaympäristö vaikuttaa myös viranomaisten vastuisiin. Kotoutumislain kokonaisuudistuksessa säädettäisiinkin viranomaisten tehtävistä sekä eri tahojen välisestä yhteistyöstä.

Muuttuva toimintaympäristö vaatii myös kotoutumisen toimijoilta oman osaamisen päivittämistä. Viestimme kotoutuminen.fi -verkkopalvelussa tiiviisti kotoutumislain kokonaisuudistuksesta ja sitä koskevista teemoista. Seuraamalla sivustoa ja sen tietoaineistoja pysyt perillä siitä, mikä kotoutumisen edistämisessä muuttuu vuoden 2025 alussa ja ennen sitä. Kotoutumisen osaamiskeskus järjestää jatkossakin ammattilaisten osaamista vahvistavia koulutuksia ja tapahtumia sekä julkaisee työtä tukevaa tilasto- ja tutkimustietoa.

Lue lisää:

Lue työ- ja elinkeinoministeriön tiedote kotoutumislain kokonaisuudistuksesta 
Hallituksen esitys laiksi kotoutumisen edistämisestä ja siihen liittyviksi laeiksi
Kotoutumislain uudistus 

Tillbaka till nyheter