KEHA-keskuksen julkaisu esittää suosituksia ohjaus- ja neuvontapalveluiden sekä osaamiskeskustoiminnan kehittämiseen

Julkaisuajankohta 18.10.2024 10.58
Uutinen

KEHA-keskus on julkaissut yhdessä maahanmuuttaneiden ohjaus- ja neuvontapalvelujen sekä osaamiskeskusten asiantuntijaverkoston kanssa kehitettyjä suosituksia ja hyviä käytänteitä. Julkaisu kehottaa määrittämään selkeästi ohjaus- ja neuvontapalveluiden roolin kunnassa sekä vakiinnuttamaan osaamiskeskustoimintaa.

Julkaisu on suunnattu kotoutumis- ja asettautumispalveluja suunnitteleville, johtaville ja näiden palvelujen parissa työskenteleville asiantuntijoille. 

Julkaisun mukaan keskeistä ohjaus- ja neuvontapalveluissa on muun muassa tarpeen ja tulosten esiin tuominen, monialainen ja moniammatillinen yhteistyö sekä viestintä asiakkaille ja ammattilaisille. Osaamiskeskuksille suositellaan muun muassa osaamisen tunnistamisen kehittämistä ja asiakkaiden palveluihin ohjautumisen tehostamista. 

Kuntien matalan kynnyksen ohjaus- ja neuvontapalveluja on kehitetty maakunnallisessa, seutukunnallisessa tai useamman kunnan välisessä yhteistyössä. Vuosina 2020–2024 toiminnan käynnistämistä, laajentamista ja kehittämistä on tuettu valtionavustuksin. Hankkeiden avulla on kehitetty muun muassa ohjauksen ja neuvonnan saatavuutta, monikielistä viestintää ja erilaisia yhteistyömalleja.

Maahanmuuttaneiden osaamiskeskukset seitsemässä eri kaupungissa ovat saaneet valtionavustusta hanketoimintaan. Vuosina 2018–2024 toimineiden hankkeiden aikana on tuettu koulutus- ja työllisyyspolkujen nopeuttamista sekä osaavan työvoiman saatavuusongelmien helpottamista hallinnonalat ylittävällä yhteistyöllä ja tukitoimilla.

Lisätietoja: 
Julkaisu: Maahanmuuttajien ohjaus- ja neuvontapalvelut sekä osaamiskeskukset – suosituksia ja hyviä käytänteitä

Takaisin uutisiin