Kielitaidon päättötestaus käynnistyy – järjestelmästä vastaa Opetushallitus

Julkaisuajankohta 23.1.2025 11.48
Uutinen

Valtakunnallinen kielitaidon päättötestaus otetaan käyttöön uuden kotoutumislain mukaisesti 1.1.2025 jälkeen alkavissa kotoutumiskoulutuksissa. Päättötestaukseen liittyvästä järjestelmästä vastaa Opetushallitus. Testit toteuttaa koulutuksen järjestäjä.

Kotoutumiskoulutuksen opiskelijat tekevät kielitaidon päättötestin koulutuksen loppuvaiheessa, Käytännössä esimerkiksi tammikuussa 2025 kotoutumiskoulutuksensa aloittavat maahanmuuttaneet tekevät päättötestin pääsääntöisesti loppuvuodesta. Päättötestauksessa arvioidaan kielitaidon eri osa-alueita eli kuullun ja luetun ymmärtämistä sekä puhutun ja kirjoitetun kielen taitoja. Päättötestillä mitataan kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman mukaista kielitaitoa, ja testin tekeminen edellyttää aina kotoutumiskoulutuksen käymistä. Esimerkiksi kansalaisuuden hakemisessa vaadittavaa kielitaitoa arvioidaan edelleen muiden koulutusten ja tutkintojen avulla.

Kunnat vastaavat siitä, että kunnassa on tarjolla kotoutumiskoulutusta oppivelvollisuuden päättäneille maahanmuuttaneille. Koulutusta järjestetään työvoimakoulutuksen ja omaehtoisena koulutuksena. Koulutuksen tavoitteena on edistää osallistujien kotoutumista ja työllistymistä sekä parantaa heidän yhteiskunnallisia, kulttuurisia ja arkielämään liittyviä valmiuksiaan. 

Kotoutumiskoulutuksen perusteet on laatinut Opetushallitus, ja koulutuksen osa-alueita ovat kieli- ja viestintäosaaminen, yhteiskunta- ja työelämäosaaminen, opiskelijaa tukeva ohjaus sekä opiskelun ja oppimisen tuki. Koulutukseen kuuluu myös työssäoppimisjakso.

Opetushallitus tarjoaa testijärjestelmän maksutta koulutuksen järjestäjille

Kielitestijärjestelmän toiminnasta ja kehittämisestä vastaa Opetushallitus. Päättötestauksen toteuttavat kotoutumiskoulutuksen järjestäjät. Järjestäjät voivat käyttää Opetushallituksen järjestelmää maksutta. 

Testejä on järjestettävä silloin, kun jokin ryhmä on koulutuksen loppuvaiheessa. Tämän vuoksi kielitaidon päättötestien määrä vaihtelee kotoutumiskoulutuksen järjestämislaajuuden mukaan.

Kotoutumiskoulutuksen järjestäjät ja kielitaidon opettajat voivat kevään 2025 aikana perehtyä testijärjestelmän käyttöön ja testin arviointiin Opetushallituksen järjestämiin koulutuksiin osallistumalla. Tarkemmin koulutuksista ja niiden ajankohdista kerrotaan Opetushallituksen verkkosivuilla.

Kotoutumiskoulutus sisältyy tutkintojen viitekehykseen

Kotoutumiskoulutus sisällytetään vuoden 2025 alusta kansalliseen tutkintojen ja muiden osaamiskokonaisuuksien viitekehykseen. Uusi osaamiskokonaisuus sijoittuu viitekehyksen tasolle 2. Viitekehys kuvaa kahdeksalla tasolla Suomen koulutusjärjestelmään kuuluvat tutkinnot, oppimäärät ja muut laajat oppimiskokonaisuudet. Tasot on määritelty niiden edellyttämän osaamisen perusteella. 

Lisätietoja:

Kotoutumisen kielitaidon päättötesti

Takaisin uutisiin