Hyppää sisältöön

Pysyvän oleskeluluvan saaminen edellyttäisi jatkossa kielitaitoa ja työhistoriaa

Julkaisuajankohta 5.6.2025 14.49
Tyyppi:Uutinen

Hallituksen esityksen mukaan pysyvän oleskeluluvan edellytyksiä tiukennettaisiin muun muassa niin, että vaadittavaa yhtäjaksoista oleskeluaikaa pidennetään. Hakijalta edellytettäisiin jatkossa myös suomen tai ruotsin kielen taitoa sekä työhistoriaa. Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan 8.1.2026.

Pysyvän oleskeluluvan myöntämiseksi vaadittavaa yhtäjaksoista oleskeluaikaa pidennettäisiin neljästä kuuteen vuoteen. Kuuden vuoden oleskelun jälkeen pysyvän oleskeluluvan voisi pääsääntöisesti saada hakija, jolla on tyydyttävä suomen tai ruotsin kielen taito ja kahden vuoden työhistoria. 

Pysyvän oleskeluluvan voisi yhä saada neljän vuoden oleskelun jälkeen, jos yksi kolmesta lisäedellytyksestä täyttyy. Nämä olisivat 40 000 euron vuositulot, Suomessa tunnustettu ylempi korkeakoulututkinto tai jatkotutkinto yhdessä kahden vuoden työhistorian kanssa sekä erityisen hyvä suomen tai ruotsin kielen taito yhdessä kolmen vuoden työhistorian kanssa. 

Työhistoriaa kerryttäneeltä hakijalta edellytettäisiin lisäksi, että hän on turvautunut työttömyysturvaan tai toimeentulotukeen enintään kolmen kuukauden ajan.

Lue lisää pysyvän oleskeluluvan edellytyksistä sisäministeriön tiedotteesta 5.6.2025: Hallitus tiukentaa pysyvän oleskeluluvan edellytyksiä

Takaisin uutisiin