Sisäministeriö uudistaa tilapäisen suojelun lainsäädäntöä
Sisäministeriö on lähettänyt lausunnoille tilapäistä suojelua koskevan hallituksen esitysluonnoksen. Tilapäistä suojelua koskevaa lainsäädäntöä on tarve uudistaa, kun sota Ukrainassa on pitkittynyt. Hankkeessa valmistellaan ulkomaalaislakiin tarvittavat muutokset, jotka koskevat Ukrainan sotaa paenneita mutta myös muita mahdollisia tilapäisen suojelun tilanteita tulevaisuudessa.
Tilapäinen suojelu perustuu EU:n tilapäisen suojelun direktiiviin, joka otettiin käyttöön ensimmäistä kertaa 4.3.2022. Euroopan unionin neuvosto päätti kesäkuussa 2024, että tilapäistä suojelua jatketaan 4.3.2026 saakka. Sinä aikana, kun päätös on voimassa, Suomi ja kaikki EU-maat ovat velvollisia myöntämään päätöksessä määritetylle ryhmälle tilapäistä suojelua.
Oleskeluluvat olisivat jatkossa voimassa koko tilapäisen suojelun ajan
Tilapäisen suojelun enimmäiskestoksi on ulkomaalaislaissa säädetty kolme vuotta, joka tulee Ukrainan sodan vuoksi annettavan tilapäisen suojelun osalta täyteen 4.3.2025. Tilapäisen suojelun jatkuminen tämän jälkeen edellyttää lainsäädännön muuttamista. Lainsäädäntöä ehdotetaan muutettavaksi myös siten, että Ukrainan kansalaisten ja heidän perheenjäsenten tilapäisen suojelun oleskelulupien ja oleskelulupakorttien voimassaolo jatkuisi koko sen ajan, kun tilapäinen suojelu EU:ssa jatkuu.
Suomi ei enää jatka tilapäisen suojelun antamista Ukrainasta paenneille sellaisille kolmansien maiden kansalaisille, joilla ei ole ollut Ukrainassa pysyvää oleskelulupaa tai jotka eivät ole saaneet kansainvälistä suojelua. Näiden henkilöiden osalta tilapäinen suojelu päättyisi mahdollisimman pian lain voimaantulon jälkeen.
Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle loppuvuodesta 2024. Lakimuutosten on tultava voimaan 5.3.2025.
Lisätietoja:
Sisäministeriön tiedote 16.10.2024: Tilapäisen suojelun lainsäädäntöä uudistetaan
Lakihanke: Tilapäisen suojelun jatkaminen