Valtioneuvosto hyväksyi laskennallisten korvausten maksamisen 1.1.2023 alkaen myös hyvinvointialueille
Laskennallista korvausta maksetaan kotoutumislain mukaan 1.1.2023 alkaen myös hyvinvointialueille. Valtioneuvosto hyväksyi kotoutumislain asetuksen muutettavaksi siten, että siinä säädetään kunnalle maksettavien korvausten lisäksi myös hyvinvointialueille maksettavista laskennallisista korvauksista.
Kotoutumisen edistämisestä annetun lain (1386/2010, kotoutumislaki) mukaan laskennallista korvausta maksetaan kunnalle esimerkiksi kansainvälistä suojelua saavien ohjauksesta ja neuvonnasta sekä muusta kotoutumista tukevan toiminnan järjestämisestä. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa osa kotoutumista edistävistä tehtävistä siirtyy kunnilta hyvinvointialueille. Vuoden 2023 alusta laskennallista korvausta maksetaan myös hyvinvointialueille.
Nykyinen laskennallinen korvaus jaetaan kunnille ja hyvinvointialueille niin, että alle 7-vuotiaista kunnalle maksetaan 95 % ja hyvinvointialueelle 5 % korvauksista sekä 7 vuotta täyttäneistä kunnalle maksetaan 85 % ja hyvinvointialueelle 15 % korvauksista. Korvauksen jakautuminen perustuu arvioihin kustannusten jakautumisesta.
Lisätietoja:
Mira Sinkkonen, työ- ja elinkeinoministeriö, johtava asiantuntija p. 02950 47293