Integration 2020 -tapahtuman ilmoittautuminen ja verkkosivut on avattu
Kotoutumisen edistämiseksi tehdään valtavasti tärkeää työtä eri alueilla ja organisaatioissa, mutta tekijöillä on harvoin mahdollisuus kokoontua yhteen. Tämän vuoksi kotoutumisen edistämisen parhaita käytäntöjä ei aina saada jaetuksi tehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Integration 2020 jatkaa ensimmäisen Integration 2018 -tapahtuman työtä ja vahvistaa kumppanuuksia viranomaisten, kolmannen sektorin ja yritysmaailman välillä.
Integration 2020 -tapahtuman teemoina ovat yhteiskunnan vastaanottavuus ja osallisuus, toimijuus ja osallistuminen, terveys ja hyvinvointi, osaaminen ja työ sekä tehokas kotoutumisen alkuvaihe ja monialainen yhteistyö. Tarkastelemme teemoja luovasti, hyvien käytäntöjen, tuoreen tutkimuksen ja kumppanuuksien kautta – haavoittuvia ryhmiä, tulevaisuutta, poliittista päätöksentekoa ja viestintää unohtamatta. Ohjelman julkistamme vähitellen loka–marraskuun aikana tapahtuman verkkosivuilla www.integration2020.fi.
Vuonna 2020 tapahtuman järjestämistä koordinoi työ- ja elinkeinoministeriö yhteistyössä sisäministeriön, AMIFin, STEAn, Helsingin kaupungin ja Monika-Naiset liitto ry:n kanssa. Tapahtuma järjestetään kokonaan verkossa.
Integration 2020 on suunnattu kotoutumisen ja pakolaisten vastaanoton toimijoille. Ilmoittaudu viimeistään maanantaina 16.11.2020 Webropolin kautta.
Oletko kiinnostunut osallistumaan näytteilleasettajana?
Onko organisaatiollasi kotoutumisen tai pakolaisten vastaanoton hyvä käytäntö muille jaettavaksi? Vai haluatko kertoa kotoutumista edistävästä toiminnastasi mahdollisille kumppaneille?
Valitsemme hakemuksesta mukaan pienen määrän näytteilleasettajia virtuaaliseen näyttelytilaan! Virtuaalisessa näyttelytilassa voit mm. esittää videota tai powerpoint-esitystä ja sen kautta voit ohjata tapahtumakävijät eteenpäin esim. verkkosivuillesi. Pienille toimijoille suosittelemme yhteistä näyttelypistettä oman sijaan, koska paikkoja on rajoitetusti.
Hae mukaan näytteilleasettajaksi Webropolin kautta viimeistään 23.10.2020.
Lisätietoja ja ilmoittautuminen: