Hyppää sisältöön

Integration 2026 -tapahtuman suunnittelu etenee

Julkaisuajankohta 9.4.2026 13.56
Tyyppi:Uutinen

Kevään aikana on intensiivisesti suunniteltu syksyllä Vantaalla järjestettävän Integration 2026 -tapahtuman ohjelmaa. Ohjelmaa on suunniteltu ohjelmasuunnitteluryhmässä pohjautuen avoimeen ohjelmaideahakuun ja joulukuun ohjelmasuunnittelun työpajaan. Integration 2026 -tapahtumaorganisaatio kiittää kaikkia ohjelman suunnitteluun jo tähän mennessä osallistuneita.

Ohjelmaideahaussa eniten ehdotuksia keräsi hyvinvoinnin ja terveyden aihealue. Samoin työllisyys sekä työ- ja opiskeluperäinen maahanmuutto kerryttivät suuren määrän ideoita ohjelmasuunnitteluun. Vahvasti esillä olivat myös pakolaisten vastaanotto sekä lasten, nuorten ja perheiden kotoutuminen.

Haun pohjalta valittu ohjelmasuunnitteluryhmä käy tulevien viikkojen aikana läpi kaikki ehdotukset ja kokoaa niiden pohjalta ohjelmaehdotuksen. Ehdotuksia voidaan käsittelyn aikana muokata tai yhdistää muiden samanaiheisten ehdotusten kanssa, jotta ohjelmasta muodostuu selkeä ja toimiva kokonaisuus. Tämän jälkeen lopulliset ohjelmaehdotukset käsitellään ja vahvistetaan tapahtuman johtoryhmässä.

Tapahtumaorganisaation on yhteydessä kevään ja kesän aikana niihin henkilöihin, joiden toivotaan osallistuvan Integration 2026 -tapahtuman ohjelmatoteutukseen. Lisäksi viestitään sähköpostitse kaikille ohjelmaa ehdottaneille uudelleen kevään aikana, kun suunnittelutyö on edennyt.

Tapahtuman ohjelma julkaistaan osittain tapahtuman ilmoittautumisen avautuessa alkusyksyllä.

Seuraavaksi aukeaa ständitorihaku  

Onko organisaatiollasi kiinnostava toimintamalli tai haluatko kertoa kotoutumista edistävästä toiminnastasi muille alan toimijoille? Organisaatiollanne on pian mahdollisuus hakea mukaan näytteilleasettajaksi!

Hakemusten perusteella valitaan mukaan pienen määrän näytteilleasettajia tapahtuman näyttelytilaan Clarion Hotel Helsinki Airportissa. Näyttelytilassa voi esitellä oman organisaation toimintaa ja kohdata mahdollisia uusia kumppaneita. 

Mukaan toivotaan erityisesti toiminnallisia näyttelypisteitä, joissa kävijä voi tutustua käytännön toimintamalleihin ja -tapoihin. Toiveena olisi saada mukaan myös paikallisia toimijoita ja erityisesti ensimmäistä kertaa Integration-tapahtumaan osallistuvia organisaatioita.

Näytteilleasettajahaku aukeaa maanantaina 20.4.2026 Integration-tapahtuman verkkosivuilla: www.integration2026.fi.

Lisätietoja 
www.integration2026.fi
[email protected], [email protected]

Takaisin uutisiin