Ulkomaalaisten työttömien työnhakijoiden määrä väheni syyskuussa hieman aiempaa nopeammin

Julkaisuajankohta 26.10.2021 12.30
Uutinen

Lokakuun työllisyyskatsauksen mukaan ulkomaalaisten työttömien työhakijoiden määrä oli syyskuussa -7% pienempi kuin elokuussa. Työllistymistä edistäviin palveluihin osallistuvien määrä on hiukan kasvanut, joten työttömyyden väheneminen ei välttämättä ole kasvattanut työllisyyttä vastaavassa suhteessa.

Syyskuun lukuihin perustuvan katsauksen mukaan:

  • Syyskuussa 2021 ulkomaalaisia työttömiä työnhakijoita oli lomautetut mukaan lukien yhteensä 31 378. 
  • Ulkomaalaisten työttömien työnhakijoiden määrä oli -7 % pienempi kuin elokuussa 2021 ja -5 % pienempi edellisvuoden syyskuuhun nähden. 
  • Elokuuhun verrattuna ulkomaalaisten työttömien työnhakijoiden määrä laski hieman suomalaisten työttömien työnhakijoiden määrää (-5 %) nopeammin, mutta edellisvuoteen verrattuna (-17 %) lasku on ollut selvästi hitaampaa.
  • Koulutuksessa ja työllistymistä edistävissä palveluissa olevien ulkomaalaisten määrä nousi hieman elokuuhun verrattuna. Työttömyyden väheneminen ei siis välttämättä ole kasvattanut työllisyyttä vastaavassa suhteessa.
  • Edellisvuoteen verrattuna EU-kansalaisten työttömyys (-8 %) on laskenut selvästi nopeammin kuin muiden ulkomaalaisten työttömyys (-4 %). Konfliktimaiden (Irak, Afganistan, Somalia, Syyria) kansalaisten työttömyys on edelleen selvästi edellisvuotta korkeammalla tasolla. 
  • Ulkomaalaisten pitkäaikaistyöttömien määrä väheni syyskuussa toistamiseen, mutta yli kaksi vuotta työttömänä olleiden määrä on nousussa.

Kotoutumisen osaamiskeskus julkaisee kuukausittain katsauksen ulkomaan kansalaisten ja vieraskielisten työllisyydestä ja palveluihin osallistumisesta perustuen työnvälitystilaston rekisteritietoihin ja työvoimatutkimuksen kyselytietoihin.

Lokakuun 2021 katsaus ulkomaan kansalaisten ja vieraskielisten työttömyydestä ja palveluihin osallistumisesta. 

Lisätietoja:
Työllisyyskatsaukset

Takaisin uutisiin