Kotoutuminen.fi:n tapahtumakalenteriin kootaan KEHA-keskuksen omien tapahtumien ja koulutusten lisäksi muita koulutuksia, seminaareja, webinaareja ja muita tapahtumia, jotka sopivat kotoutumisen ja pakolaisten vastaanoton ammattilaisille.
Lisäksi kalenterissa julkaistaan KEHA-keskuksen tapahtumien materiaalit ja linkit tallenteisiin. Materiaalit julkaistaan tapahtuman jälkeen tapahtuman omalla sivulla, jonka löydät kalenterista tapahtuman päivämäärän kohdalta. Materiaalit julkaistaan niiltä osin kuin esiintyjät antavat luvan niiden julkaisuun. Poikkeamat ilmoitetaan tapahtumassa/tapahtumasivulla.
Tapahtumien materiaalit ovat lähtökohtaisesti saavutettavia, mutta osa materiaaleista ei täytä saavutettavuuskriteereitä. KEHA-keskuksen tuottamat tapahtumamateriaalit ovat aina saavutettavia.
Esitysmateriaaleja on myös julkaistu aiemmin Kumppanuusalustan työtiloissa. Voit selata Kumppanuusalustalla menneiden tapahtumien materiaaleja eri työtiloissa. Kumppanuusalustan käyttö vaatii palveluun rekisteröitymisen ja kirjautumisen.
Tarjoa tapahtumaa julkaistavaksi sivuilla
Voit tarjota kotoutumiseen tai pakolaisten vastaanottoon liittyvää tapahtumaa tai koulutusta julkaistavaksi kotoutuminen.fi:n tapahtumasivuilla. Lähetä vinkki tapahtumasta osoitteeseen: [email protected].
toukokuu 2026
maanantai 4.5.
9.00 – 9.45
KEHA-keskuksen järjestämän nuorten teemaviikon avaa ajankohtaispuheenvuorollaan johtava asiantuntija Janne Savolainen työ- ja elinkeinoministeriöstä.
12.00 – 13.00
Nuoret26: Nuorten aivojen kehitys
Mitä nuoren päässä tapahtuu? Millainen aivojen kehitysvaihe nuoruus on? Mitä tästä on hyvä tiedostaa ja huomioida, kun työskentelee nuorten kanssa työllisyyden tai kotoutumisen teemojen äärellä?
tiistai 5.5.
12.00 – 13.00
Nuoret26: Monikielisten nuorten koulutuspolut ja kielitietoinen ohjaus
Webinaarissa tarkastellaan monikielisten nuorten koulutuspolkuja sekä kielitietoisen ohjauksen merkitystä nuorten tukemisessa. Tilaisuus tarjoaa näkökulmia siihen, miten ohjauksen ja palvelujen ammattilaiset voivat tukea nuoria erityisesti koulutuksen ja työelämän siirtymävaiheissa sekä vahvistaa nuorten osallisuutta monikielisessä arjessa.
keskiviikko 6.5.
10.30 – 11.30
Nuoret26: MOT-malli nuorten ohjauksessa
Tule tutustumaan selkeään ja käytännönläheiseen työskentelytapaan, jota voit hyödyntää nuorten ohjaustilanteissa! MOT-malli yhdistää ratkaisukeskeisyyden, hyväksymis- ja omistautumisterapian sekä Käynti kerrallaan -menetelmän vahvuudet.
13.00 – 14.00
Nuoret26: Mitä nuorten mielenterveydestä tulisi juuri nyt tietää?
Tarkastelemme nuorten mielenterveyden tilaa ja sen vaikutusta koulutus- ja työllistymispolkuihin. Saat vinkkejä siihen, miten voit ammattilaisena tukea nuorten mielenterveyttä ja vahvistaa nuorten osallisuutta, toimintakykyä ja toivoa.
15.00 – 15.45
torstai 7.5.
8.30 – 15.00
Pakolaisesta kuntalaiseksi -verkostopäivä
Ennakkotiedoista poiketen tilaisuuteen on mahdollisuus osallistua osittain etäyhteydellä. Tilaisuus on tarkoitettu kaikille pakolaisten vastaanoton parissa työskenteleville. Ilmoittautumisaikaa on jatkettu 30.4. saakka.
9.00 – 9.30
Nuoret26: Ohjaamo nuorten tukena
Tule tutustumaan Ohjaamo-toimintaan ja kuulemaan, mitä Ohjaamo-kentälle kuuluu.
9.00 – 10.30
TEM:n sidosryhmätilaisuus: kotoutumispalveluiden uudistaminen
Työ- ja elinkeinoministeriö järjestää hallituksen esityksestä sidosryhmätilaisuuden torstaina 7.5.2026 klo 9–10.30 Teams-yhteydellä. Tilaisuudessa työ- ja elinkeinoministeriö esittelee hallituksen esityksen kotoutumista ja kielitaitoa edistävien koulutusten kokonaisuutta koskevat muutokset ja opetus- ja kulttuuriministeriö niiden vaikutukset vapaaseen sivistystyöhön. Lisäksi Opetushallitus pitää puheenvuoron tilaisuudessa.
Järjestäjä: TEM
9.30 – 10.00
Nuoret26: Nuorten ja Ohjaamojen Onni
Nuorten ja Ohjaamojen Onni – toimivia ja tutkittuja menetelmiä nuorten kanssa työskenteleville Tervetuloa kuulemaan, miksi Onni-työ kannattaa. Webinaarissa perehdytään sykososiaalisen työn merkitykseen nuorten parissa työskennellessä. Saat vastauksia mm. kysymyksiin: mihin valmennusmenetelmät perustuvat, miksi ne toimivat, kenelle ne sopivat ja kuka niitä voi käyttää.
13.00 – 14.00
Nuoret26: NUORTEN OSALLISUUDEN VAHVISTAMINEN JA DIGIRAATI
Miksi nuorten osallisuus on tärkeää? Miten sitä voi varmistaa julkisissa palveluissa? Mitä apua Digiraatista voi olla tässä tavoitteessa?
14.30 – 15.00
Nuoret26: Valtakunnassa kaikki hyvin? Valtakunnallinen nuorten kehittäjäryhmä
Tilaisuudessa esitellään Onnin valtakunnallista nuorten kehittäjäryhmää ja osallisuustyötä. Kuullaan nuorten ääntä ja ajatuksia. Onko valtakunnassa kaikki hyvin?
perjantai 8.5.
10.30 – 11.00
Nuoret26: Ammatillinen väylä korkeakouluopintoihin
Ammatillinen koulutus tarjoaa monipuolisia väyliä kohti korkeakouluopintoja. Webinaarissa käydään läpi, miten ammatilliselta polulta voi edetä eteenpäin ja miten ohjaus tukee nuorta oikea‑aikaisesti valintojen tekemisessä.
12.00 – 13.00
Nuoret26: NUORTEN TULEVAISUUSUSKON VAHVISTAMINEN
Miltä näyttää nuorten tulevaisuususko maailmassa, jossa jylläävät ympäristökriisi ja yleinen epävarmuus? Mitä jos nuoret menettävät uskonsa tulevaisuuteen? Millaisia vaikutuksia tällä olisi Suomen tulevaisuuteen?
maanantai 11.5.
9.00 – 10.30
Infowebinaari hallituksen esityksestä kotoutumislain muuttamisesta
Opetus- ja kulttuuriministeriö järjestää infowebinaarin hallituksen esityksestä kotoutumislain muuttamiseksi.
Järjestäjä: OKM
tiistai 12.5.
8.15 – 9.00
Koto-AJ-info: Presentation av Koto-AJ (ruotsinkielinen)
På infotillfället presenterar vi de nuvarande funktionerna i Kundinformationssystemet för integration, Koto-AJ.
13.00 – 15.00
Webinar on Refugee & Migrant Entrepreneurship in Rural Areas
The webinar brings together practical insights from integration projects and academic research, creating a space for discussion, learning, and collaboration.
keskiviikko 13.5.
maanantai 18.5.
9.00
Webinaari: Trauman ja surun kohtaaminen kotoutumistyössä - Mitä ammattilaisen on hyvä ymmärtää?
Webinaari on suunnattu sosiaali-, terveys- ja kotoutumistyön ammattilaisille, jotka kohtaavat työssään pakolaistaustaisia henkilöitä.
tiistai 19.5.
perjantai 22.5.
13.00 – 14.00
Kotoutumisesta-sarja: Asiakkaan oman toimijuuden tukeminen
Toukokuun webinaarissa käsitellään ajankohtaista teemaa asiakkaan omasta toimijuudesta ja vastuusta kotoutumisprosessissa.
maanantai 25.5.
13.00 – 14.30
Kotoutumisen kielivalinta asiakastyössä
Webinaarissa käsitellään kotoutumisen kielivalintaa asiakasohjauksessa ja sen merkitystä asiakkaan kotoutumispolulle. Koulutus tarjoaa viranomaisille välineitä tukea asiakkaan tietoista kielivalintaa.
torstai 28.5.
9.00 – 11.00
PALOMA-koulutuskalenteri osa 3: Tulkkivälitteinen työskentely
PALOMA-osaamiskeskuksen koulutuksessa käsitellään tulkkivälitteistä työskentelyä asiakastyössä 28.5.2026. Etäkoulutus tarjoaa käytännön välineitä tulkin kanssa toimimiseen sosiaali- ja terveysalalla. Tilaisuuteen ei tarvitse erikseen ilmoittautua.
Järjestäjä: THL