Hyppää sisältöön

Tapahtumat ja koulutukset

Kotoutuminen.fi:n tapahtumakalenteriin kootaan KEHA-keskuksen omien tapahtumien ja koulutusten lisäksi muita koulutuksia, seminaareja, webinaareja ja muita tapahtumia, jotka sopivat kotoutumisen ja pakolaisten vastaanoton ammattilaisille.

Lisäksi kalenterissa julkaistaan KEHA-keskuksen tapahtumien materiaalit ja linkit tallenteisiin. Materiaalit julkaistaan tapahtuman jälkeen tapahtuman omalla sivulla, jonka löydät kalenterista tapahtuman päivämäärän kohdalta. Materiaalit julkaistaan niiltä osin kuin esiintyjät antavat luvan niiden julkaisuun. Poikkeamat ilmoitetaan tapahtumassa/tapahtumasivulla.

Tapahtumien materiaalit ovat lähtökohtaisesti saavutettavia, mutta osa materiaaleista ei täytä saavutettavuuskriteereitä. KEHA-keskuksen tuottamat tapahtumamateriaalit ovat aina saavutettavia.

Esitysmateriaaleja on myös julkaistu aiemmin Kumppanuusalustan työtiloissa. Voit selata Kumppanuusalustalla menneiden tapahtumien materiaaleja eri työtiloissa. Kumppanuusalustan käyttö vaatii palveluun rekisteröitymisen ja kirjautumisen.

Tarjoa tapahtumaa julkaistavaksi sivuilla

Voit tarjota kotoutumiseen tai pakolaisten vastaanottoon liittyvää tapahtumaa tai koulutusta julkaistavaksi kotoutuminen.fi:n tapahtumasivuilla. Lähetä vinkki tapahtumasta osoitteeseen: [email protected].

KEHA-keskuksen järjestämän nuorten teemaviikon avaa ajankohtaispuheenvuorollaan johtava asiantuntija Janne Savolainen työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Mitä nuoren päässä tapahtuu? Millainen aivojen kehitysvaihe nuoruus on? Mitä tästä on hyvä tiedostaa ja huomioida, kun työskentelee nuorten kanssa työllisyyden tai kotoutumisen teemojen äärellä?

Webinaarissa tarkastellaan monikielisten nuorten koulutuspolkuja sekä kielitietoisen ohjauksen merkitystä nuorten tukemisessa. Tilaisuus tarjoaa näkökulmia siihen, miten ohjauksen ja palvelujen ammattilaiset voivat tukea nuoria erityisesti koulutuksen ja työelämän siirtymävaiheissa sekä vahvistaa nuorten osallisuutta monikielisessä arjessa.

Tule tutustumaan selkeään ja käytännönläheiseen työskentelytapaan, jota voit hyödyntää nuorten ohjaustilanteissa! MOT-malli yhdistää ratkaisukeskeisyyden, hyväksymis- ja omistautumisterapian sekä Käynti kerrallaan -menetelmän vahvuudet.

Tarkastelemme nuorten mielenterveyden tilaa ja sen vaikutusta koulutus- ja työllistymispolkuihin. Saat vinkkejä siihen, miten voit ammattilaisena tukea nuorten mielenterveyttä ja vahvistaa nuorten osallisuutta, toimintakykyä ja toivoa.

Ennakkotiedoista poiketen tilaisuuteen on mahdollisuus osallistua osittain etäyhteydellä. Tilaisuus on tarkoitettu kaikille pakolaisten vastaanoton parissa työskenteleville. Ilmoittautumisaikaa on jatkettu 30.4. saakka.

Tule tutustumaan Ohjaamo-toimintaan ja kuulemaan, mitä Ohjaamo-kentälle kuuluu.

Työ- ja elinkeinoministeriö järjestää hallituksen esityksestä sidosryhmätilaisuuden torstaina 7.5.2026 klo 9–10.30 Teams-yhteydellä. Tilaisuudessa työ- ja elinkeinoministeriö esittelee hallituksen esityksen kotoutumista ja kielitaitoa edistävien koulutusten kokonaisuutta koskevat muutokset ja opetus- ja kulttuuriministeriö niiden vaikutukset vapaaseen sivistystyöhön. Lisäksi Opetushallitus pitää puheenvuoron tilaisuudessa. 

Järjestäjä: TEM

Nuorten ja Ohjaamojen Onni – toimivia ja tutkittuja menetelmiä nuorten kanssa työskenteleville Tervetuloa kuulemaan, miksi Onni-työ kannattaa. Webinaarissa perehdytään sykososiaalisen työn merkitykseen nuorten parissa työskennellessä. Saat vastauksia mm. kysymyksiin: mihin valmennusmenetelmät perustuvat, miksi ne toimivat, kenelle ne sopivat ja kuka niitä voi käyttää.

Miksi nuorten osallisuus on tärkeää? Miten sitä voi varmistaa julkisissa palveluissa? Mitä apua Digiraatista voi olla tässä tavoitteessa?

Tilaisuudessa esitellään Onnin valtakunnallista nuorten kehittäjäryhmää ja osallisuustyötä. Kuullaan nuorten ääntä ja ajatuksia. Onko valtakunnassa kaikki hyvin?

Ammatillinen koulutus tarjoaa monipuolisia väyliä kohti korkeakouluopintoja. Webinaarissa käydään läpi, miten ammatilliselta polulta voi edetä eteenpäin ja miten ohjaus tukee nuorta oikea‑aikaisesti valintojen tekemisessä.

Miltä näyttää nuorten tulevaisuususko maailmassa, jossa jylläävät ympäristökriisi ja yleinen epävarmuus? Mitä jos nuoret menettävät uskonsa tulevaisuuteen? Millaisia vaikutuksia tällä olisi Suomen tulevaisuuteen?

Opetus- ja kulttuuriministeriö järjestää infowebinaarin hallituksen esityksestä kotoutumislain muuttamiseksi.

Järjestäjä: OKM

På infotillfället presenterar vi de nuvarande funktionerna i Kundinformationssystemet för integration, Koto-AJ.

The webinar brings together practical insights from integration projects and academic research, creating a space for discussion, learning, and collaboration.

Webinaari on suunnattu sosiaali-, terveys- ja kotoutumistyön ammattilaisille, jotka kohtaavat työssään pakolaistaustaisia henkilöitä.

Toukokuun webinaarissa käsitellään ajankohtaista teemaa asiakkaan omasta toimijuudesta ja vastuusta kotoutumisprosessissa.

Webinaarissa käsitellään kotoutumisen kielivalintaa asiakasohjauksessa ja sen merkitystä asiakkaan kotoutumispolulle. Koulutus tarjoaa viranomaisille välineitä tukea asiakkaan tietoista kielivalintaa.

PALOMA-osaamiskeskuksen koulutuksessa käsitellään tulkkivälitteistä työskentelyä asiakastyössä 28.5.2026. Etäkoulutus tarjoaa käytännön välineitä tulkin kanssa toimimiseen sosiaali- ja terveysalalla. Tilaisuuteen ei tarvitse erikseen ilmoittautua.

Järjestäjä: THL