Osallistu Integration 2024 -tapahtuman ohjelmasuunnitteluun!

Julkaisuajankohta 17.1.2024 11.38
Uutinen

Integration 2024 -tapahtuma järjestetään tänä vuonna eli 14.–15.11.2024 Turussa. Nyt sinulla on mahdollisuus osallistua tapahtuman suunnitteluun ohjelmaehdotuksella! Tänä vuonna ohjelmasuunnittelu on avattu kaikille tapahtuman suunnittelusta kiinnostuneille. Tapahtuman ohjelmasuunnitteluryhmä koostaa ohjelman saatujen ehdotusten pohjalta. Ohjelmaehdotukset on jätettävä viimeistään 18.2.2024.

Huomaa, että Integration 2024:ssa ohjelmarakenne uudistuu. Kaistateemojen sijaan haetaan ohjelmaa yksittäisiin ohjelmasessioihin eli teemoja voi olla enemmän kuin aiempien tapahtumien viisi pääteemaa. Ohjelmasisältöjä ja puhujia tapahtumaan voi ehdottaa Webropol-lomakkeella helmikuun puoleenväliin asti. Voit myös ilmoittaa pelkän aiheen/teeman. Ohjelma voi olla esimerkiksi perinteinen puhe, toiminnallinen ohjelma, ohjelmatuokio tai vaikka tauko-ohjelma. Kaikki ehdotukset ja ideat ovat tervetulleita. Kun ehdotat ohjelmaa, ota huomioon, että ohjelma on suunnattu kotoutumisen ja pakolaisten vastaanoton ammattilaisille, eli esimerkiksi kunnille, hyvinvointialueille, muille viranomaisille ja järjestötoimijoille.

Tapahtumaa varten on syksyllä 2023 koottu ohjelmasuunnitteluryhmä. Ryhmä pyrkii nyt kerättävien ohjelmaehdotusten pohjalta rakentamaan ohjelman, joka on monipuolinen sekä sisällöiltään että toteutustavoiltaan. Ohjelmasuunnitteluryhmä poimii sisältöjä mukaan jo lomakkeen vastausajan kuluessa, joten kannattaa olla nopea, eikä jättää vastaamista viimeiseen päivään.

Täytä ohjelmaehdotuksesi Webropol-lomakkeelle.

Vastaa kyselyyn viimeistään 18.2.2024. Kyselyn täyttämiseen menee aikaa noin 5-8 minuuttia. Lomakkeella kysytään ehdotuksen jättäjän yhteystiedot lisätietojen kysymistä tai ohjelmaidean jatkojalostamista varten. Ehdota vain yhtä ohjelmasisältöä/lomake. Voit täyttää useita lomakkeita, jos sinulla on useita ohjelmaehdotuksia.

Ständitorihaku käynnistyy myöhemmin keväällä

Ständitorin esittelypistehaku käynnistyy myöhemmin keväällä, joten ethän turhaan hae esittelypistepaikkaa nyt auki olevalla lomakkeella. Ständitorihausta ilmoitetaan tapahtuman myöhemmin avattavilla verkkosivuilla integration2024.fi.

Integration 2024 -tapahtuman järjestää Varsinais-Suomen ELY-keskus yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa. Tapahtumaa rahoittavat myös Turun kaupunki, Varsinais-Suomen hyvinvointialue ja Bildningsalliansen rf. Tapahtuma on osa kotoutumisen kumppanuusohjelmaa. Tapahtuma on Euroopan unionin osarahoittama.

Lisätietoja:

Lisätietoja tapahtumasta: [email protected]
Lisätietoja ohjelmasuunnittelusta: [email protected] ja [email protected]

Takaisin uutisiin