Tutustu selvitykseen alaikäisten ilman huoltajaa saapuneiden huoltajuusjärjestelyistä Euroopassa

Julkaisuajankohta 25.2.2022 10.30
Uutinen

Euroopan unionin perusoikeusvirasto (FRA) on julkaissut selvityksen EU:n jäsenmaiden alaikäisten ilman huoltajaa saapuneiden huoltajuusjärjestelyistä. Selvityksessä tarkastellaan järjestelmien pääpiirteitä, niitä ohjaavaa lainsäädäntöä ja huoltajien osaamista sekä tehtäviä. Selvityksen avulla lisätään alaikäisten huoltajuuteen liittyvää tietoa ja pyritään kehittämään järjestelyjen toimivuutta.

Selvitys täydentää aikaisempaa vuonna 2015 julkaistua selvitystä. Vuoden 2015 jälkeen huoltajuusjärjestelyissä ja lainsäädännössä on kuitenkin tapahtunut merkittäviä muutoksia, sillä vuosina 2015-2016 ilman huoltajaa saapuneiden alaikäisten määrä jäsenmaissa kasvoi merkittävästi. Raportissa keskitytään vuoden 2015 jälkeen tapahtuneeseen kehitykseen.

Selvityksessä tarkastellaan 27 EU:n jäsenmaan, Pohjois-Makedonian ja Serbian käytäntöjä. Selvitys perustuu asiakirjoihin ja muuhun viranomaisten tai muiden toimijoiden tarjoamaan aineistoon. 

Selvityksen perusteella jäsenmaiden huoltajuusjärjestelyissä on merkittäviä eroja, mutta vuoden 2015 jälkeen järjestelmät ovat vahvistuneet. Esimerkiksi lapsen etu ja osallisuus korostuvat aikaisempaa paremmin. 

Lisätietoa:
Lue raportti
Euroopan unionin perusoikeusvirasto 

Takaisin uutisiin