Ulkomaalaislain muutokset vaikuttavat oleskelulupiin ja kansainväliseen suojeluun
Kesäkuun alussa on tullut voimaan useita ulkomaalaislakiin liittyviä muutoksia. Näitä ovat esimerkiksi työperusteisen oleskelulupaan ja kansainväliseen suojeluun liittyvät muutokset. Työperusteisella oleskeluluvalla Suomessa työskentelevällä on jatkossa 3 tai 6 kuukautta aikaa löytää uusi työ, jos työsuhde päättyy ennenaikaisesti.
Työperusteisella oleskeluluvalla työskentelevillä on pääasiassa 3 kuukauden suoja-aika etsiä uusi työpaikka. Poikkeuksena ovat esimerkiksi erityisasiantuntijat ja yli kaksi vuotta Suomessa työperusteisella oleskeluluvalla olleet, joilla on 6 kuukautta aikaa löytää uusi työ. Oleskeluluvan täytyy olla voimassa myös työttömyyden aikana. Lakimuutoksen tavoitteena on sitoa työperusteinen oleskelulupa vahvemmin työhön ja parantaa luvan valvontaa.
Työperusteista oleskelulupaa koskevat lakimuutokset tulivat voimaan 11.6.2025.
Kansainvälisessä suojelussa 1.6. alkaen käännyttämisen ja karkottamisen täytäntöönpano yhtenäistyy ja se erotetaan laissa muista oleskelulupa-asioista. Lisäksi pakolaisasema voidaan jättää myöntämättä tilanteessa, jossa hakija tekee uusintahakemuksen, jonka perusteet hän on itse tahallisesti aiheuttanut kotimaasta lähtemisen jälkeen. Pakolaisaseman sijaan hakija voi kuitenkin saada toissijaista suojelua.
Kansainvälistä suojelua saanut asiakas ei enää voi käyttää Suomen myöntämiä muukalaispassia tai pakolaisen matkustusasiakirjaa, jos hän haluaa matkustaa kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa. Käytännössä matkustaminen kotimaahan voidaan tulkita niin, että henkilö ei enää tarvitse kansainvälistä suojelua.
Kansainväliseen suojeluun liittyvät muutokset tulivat voimaan 1.6.2025.
Lisäksi ulkomaalaislain muutoksilla on vaikutusta mm. työntekijäilmoituksen tekemiseen.
Lue lisää Maahanmuuttoviraston tiedotteista ja uutisista:
- Työperusteisiin oleskelulupiin muutoksia – työttömyyteen suoja-aika ja työnantajille uusi ilmoitusvelvollisuus
- Ulkomaalaislaki muuttuu 11.6. – vaikutuksia oleskelulupiin työnteon perusteella
- Maastapoistamispäätösten täytäntöönpanoa ja kotimaahan matkustamisen vaikutusta suojeluasemaan selkeytetään
- Ulkomaalaislakiin muutoksia 1.6. alkaen – vaikutuksia kansainvälisen suojelun asiakkaisiin
- Työnantaja: ulkomaalaislaki muuttuu 11.6. – vaikutuksia työntekijäilmoituksen tekemiseen