Hallituksen esitys helpottaisi tutkijoiden jäämistä Suomeen

Julkaisuajankohta 18.11.2022 13.23
Uutinen

Hallitus esittää, että tutkijoiden oleskelulupien voimassaoloaikaa pidennettäisiin ja samalla kohennettaisiin myös jatkotutkintoa suorittavien asemaa. Pyrkimyksenä on helpottaa kolmansista maista tulevien tutkijoiden, opiskelijoiden ja korkeakoulututkinnon suorittaneiden sekä heidän perheidensä jäämistä maahan. 

Tämän vuoksi työ- ja elinkeinoministeriössä on valmisteltu hallituksen esitys laiksi kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä tutkimuksen, opiskelun, työharjoittelun ja vapaaehtoistoiminnan perusteella annetun lain muuttamisesta. Esityksen mukaan korkeakoulussa jatkotutkintoa suorittaville sekä muille tutkijoille myönnettävien oleskelulupien kestoa pidennettäisiin. Muutos koskisi sekä EU- että kansalliseen sääntelyyn kuuluvia oleskelulupia.

Lakimuutosten olisi tarkoitus tulla voimaan 1.7.2023.

Lisätiedot: 
Lue työ- ja elinkeinoministeriön tiedote 17.11.2022: Hallituksen esitys helpottaisi tutkijoiden jäämistä Suomeen ja parantaisi Suomen veto- ja pitovoimaa
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä tutkimuksen, opiskelun, työharjoittelun ja vapaaehtoistoiminnan perusteella annetun lain ja ulkomaalaislain muuttamisesta
Hallituksen esitys kolmannen maan kansalaisen tutkijan oleskeluluvan voimassaolon ajan pidentämiseksi

Takaisin uutisiin