Kaupungistuminen on maailmanlaajuinen ilmiö, jonka eteneminen näyttää Suomessakin tuoreimpien väestöennusteiden valossa jatkuvan, vaikka Suomen kaupungistumisaste on EU:n alhaisin. Myös suuri osa Suomeen muuttaneista asuu kasvukeskuksissa. Maahanmuuttajia asuu kuitenkin lähes kaikissa Suomen kunnissa ja joissain maaseutukunnissa, joissa on tarjolla työpaikkoja, maahanmuuttajien osuus väestöstä on merkittävä.
Vuonna 2019 yli puolet ulkomailla syntyneistä asui Uudellamaalla ja yli kaksi kolmasosaa Uudenmaan, Varsinais-Suomen ja Pirkanmaan maakunnissa. Helsingin seudulla vieraskielisten osuus on kohonnut 1990-luvun noin prosentista vuonna 2019 noin 14 prosenttiin. Espoossa vuonna 2019 peruskoulun ensimmäisen luokan aloittaneista lähes neljäsosa oli vieraskielisiä. Vuonna 2035 Helsingin seudun asukkaista neljänneksen arvioidaan olevan vieraskielisiä.
Muuttovoittoalueiden määrä on entistä alhaisempi ja maahanmuutto on usealla alueella ainoa työnvoiman määrää nostava tekijä. Maahanmuutolla, monimuotoisuudella ja kansainvälisellä osaamisella onkin kasvava merkitys paitsi eri taustalla tulleiden kuntalaisten osallisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämisessä myös alueiden ja kuntien elinvoiman kehittämisessä. Kansainvälisillä osaajilla on merkitystä elinkeinoelämän kasvulle ja kansainvälistymiselle, minkä kautta voidaan edistää alueiden ja kuntien kilpailukykyä ja houkuttelevuutta erilaiselle yritys- ja innovaatiotoiminnalle.
Kaikkien kuntalaisten mahdollisuudet kokea osallisuutta, kehittää osaamistaan, opiskella ja tehdä työtä luovat pohjan myös kotoutumiselle ja kunnan väestöpohjan kasvattamiselle. Maahanmuuttajien kotoutumista edistää myös paikallisyhteisöjen, verkostojen ja yksilöiden osallisuus sekä yhteisöllisyys. Viranomaisten lisäksi erilaisilla järjestöillä ja niiden tarjoamalla matalan kynnyksen toiminnalla on merkittävä rooli osallisuuden edistämisessä ja pääsyssä osaksi paikallisyhteisöjä. Kotoutumisen edistämissä on alueellisia ja paikallisia eroja, jotka johtuvat esimerkiksi eroista maahanmuuttajien määrässä ja taustoissa, palveluntarjonnassa, toimintamalleissa ja resursseissa. Pienillä paikkakunnilla maahanmuuttajien määrä on usein pienempi ja palveluntarjonta vähäisempää, minkä vuoksi palvelupolkujen tarvelähtöinen segmentointi on usein vaikeampaa. Suurten kaupunkien vahvuutena ja haasteena on esimerkiksi toimijoiden ja kotoutujien suuri määrä. (Karinen, Kortelainen, Luukkonen & Jauhola, 2020c.) Myös järjestökentän ja työmarkkinoiden osalta on suuria alueellisia ja paikallisia eroja.
Asuinalueiden eriytyminen lisääntynyt, mutta kansainvälisessä vertailussa vähäistä
Sosioekonominen segregaatio on seuraus hyvinvoinnin ja tulojen epätasaisesta jakautumisesta ja tämän jaon paikantumisesta asuntomarkkinoiden vaikutuksesta kaupungin eri alueille. Taloudelliset resurssit ja niiden jakautumisen eriarvoisuus vaikuttavat kotitalouksien mahdollisuuksiin toimia asuntomarkkinoilla; mitä kalliimpaa asuminen on, sitä vähemmän mahdollisuuksia pieni- ja keskituloisilla kotitalouksilla on valita asuinpaikkansa, ja sitä enemmän heidän asumisensa keskittyy. Eri ryhmien eriytymisessä omille alueilleen on myös riskinä, että fyysinen etäisyys voimistaa sosiaalista etäisyyttä, mikä voi heikentää kaupunkien sosiaalista kestävyyttä.
Suomessa asuinalueiden sosioekonominen ja etninen eriytyminen on eurooppalaisessa ja pohjoismaisessa vertailussa edelleen vähäistä. Viimeisen kahden vuosikymmen aikana niin sosioekonominen kuin etninen eriytyminen ovat kuitenkin vahvistuneet erityisesti suurimmissa kaupungeissa. Tutkimusten mukaan vahvinta etninen eriytyminen on suomalaissyntyisten ja ulkomaalaistaustaisten lapsiperheiden välillä. Selittävänä tekijänä on erityisesti suomalaistaustaisten lapsiperheiden korkeampi tulotaso sekä kouluvalinnat ja muutot pois pienituloisilta alueilta tulojen noustessa. Pienituloisten lapsiperheiden välillä ei ole nähtävissä vahvaa etnistä eriytymistä. Eri taustaisten perheiden eriytyminen on ilmiö, joka vahvistuessaan saattaa heikentää mahdollisuuksien tasa-arvoa. Eurooppalaisissa kaupungeissa asuinaluetta suurempi vaikutus näyttää kuitenkin olevan yksilön perhetaustalla ja laajemmalla sosiaalisella kontekstilla, jotka vaikuttavat yksilön valintoihin ja mahdollisuuksiin. (van Ham & tammaru, 2016; Bernelius & vilkama, 2019; Petrović, Manley & van Ham, 2019.)
Ulkomaalaistaustaisista omistusasunnoissa asuu reilu 30 prosenttia kun suomalaistaustaisilla vastaava osuus on hieman yli 70 prosenttia. Helsingissä, jossa asumisen hinta on noussut viime vuosina tulotasoa nopeammin, omistusasumisen osuudet ovat molemmilla ryhmillä koko maata alhaisemmat. Ulkomaalaistaustaiset eivät ole asumisen hallintamuodon suhteen yhtenäinen ryhmä. Omistusasumista selittää vahvasti tulotaso, mutta myös esimerkiksi maassa oleskelun kestolla ja perhekoolla on vaikutusta asunnon hallintamuodon valintaan; Suomessa asutun ajan myötä omistusasuminen yleistyy. Ulkomaalaistaustaiset myös asuvat suomalaissyntyisiä ahtaammin. Viime vuosina syntymämaan mukaiset erot omistusasumisessa ovat jossain määrin vähentyneet, mutta tulotason vaikutukset vahvistuneet. (Saikkonen, Hannikainen, Kauppinen, Rasinkangas & Vaalavuo 2018.)
