Tutkimuksen mukaan ulkomailla syntyneiden vanhempien lapset ovat heikommassa asemassa kuin muut lapset

Julkaisuajankohta 7.12.2020 9.28
Uutinen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Nuorisotutkimusverkoston tutkimuksessa tutkittiin kaikkia vuonna 1997 Suomessa syntyneitä lapsia. Pääosin lapset voivat hyvin vanhempien lähtömaasta riippumatta. Eroavaisuuksia ulkomailla syntyneiden vanhempien lasten hyvinvoinnissa ilmenee kuitenkin heikkouksia koulumenestyksen ja lastensuojelun osalta.

Tutkimuksessa tarkasteltujen lasten vanhemmista toinen tai molemmat ovat syntyneet ulkomailla. Tutkimuksen perusteella esimerkiksi pitkäaikaiset toimeentulovaikeudet olivat yleisempiä perheissä, joissa vanhempi tai vanhemmat ovat syntyneet ulkomailla. Toimeentulolla taasen on yhteydessä lapsen koulumenestykseen.

Suomalaistaustaisten vanhempien perheisiin nähden kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten osuus oli noin kaksi kertaa suurempi perheissä, joissa oli ulkomailla syntynyt vanhempi. Toisaalta esimerkiksi nuorten rikollisuudessa ei havaittu suuria eroja vanhempien syntymämaan mukaan.

Tutkimuksen perusteella annetut suositukset korostavat lasten hyvinvointia, kehitystä ja osallisuutta tukevien kasvuympäristöjen merkitystä.

Lisätietoja:

THL 26.11. Ulkomailla syntyneiden vanhempien lapset ovat Suomessa muita lapsia heikommasssa asemassa - uusi tutkimus tuo kaivattua tietoa perheistä

Suomi seuraavan sukupolven kasvuympäristönä: Seuranta Suomessa vuonna 1997 syntyneistä lapsista, joilla on ulkomailla syntynyt vanhempi

Takaisin uutisiin