Olemme viime vuosina yhä enemmän keskustelleet kotoutumisen edistämisen kentällä väestösuhteista osana kaikkea, mihin ihmiset kotoutuvat. Se on virkistävää, sillä väestösuhteiden näkökulma on dynaaminen: systeemi, johon kotoudutaan, on rakenteita, pelisääntöjä, toimeentuloa, opiskelua, työtä ja muuta numeroillakin kerrottavaa ja mitattavaa. Sen lisäksi se on myös sosiaalinen todellisuus, joka rakentuu ihmisistä; niistä, jotka jakavat sen – ja näiden ihmisten ajattelusta, tunteista, suhtautumisesta ja heidän kanssaan toimeen tulemisesta.

Konflikti on oppimisen paikka

Väestösuhdepolitiikan tavoite on lähellä restoratiivisen oikeuden ja sovittelun perusperiaatteita. Sovittelussa lähdetään siitä, että väkivalta rikkoo yksilöiden ja yhteisöjen välisiä suhteita sen lisäksi, että se mahdollisesti rikkoo lakia. Sovittelussa katsotaan myös, että lakiin peilaaminen ei riitä. On tärkeää punnita tekoa myös suhteiden kannalta, ja pyrkiä korjaamaan rikkoutuneet suhteet. Sovittelun hyödyntäminen konfliktitilanteissa kasvattaa yhteisön sosiaalista pääomaa, kun konflikti nähdään oppimisen paikkana ja sovittelu mekanismina yksilöiden ja ryhmien välisten sekä yhteisöjen sisäisten suhteiden luomiseen, korjaamiseen tai vahvistamiseen.

Sovittelu on mahdollisuus pysähtyä miettimään elämän suuria kysymyksiä. Ne avautuvat pienten ja käytännönläheisten tilanne-esimerkkien kautta. ”Haluan vain olla rauhassa”, sanovat useimmat konfliktien osapuolet. Ok. Mikä sitä tällä hetkellä estää? Miltä rauha näyttää? Miltä se tuntuu? Millaisia tekoja se tarkoittaa? Millaisia käytännön toiveita muille se sisältää? Miten ne kannattaa muotoilla niin, että viestintä toimii?

Sovittelu tarjoaa tilaisuuden vuorovaikutukseen

Restoratiivisen oikeudenkäytön menetelmillä (eli keskusteluyhteyksien ja suhteiden luomisella) on mahdollista lisätä erilaisten yksilöiden ja ryhmien kykyjä elää yhdessä, olla yhteistyössä ja luottaa toisiinsa. Luottamus, empatia ja vastavuoroisuus eivät synny ilman, että ollaan toisten kanssa tekemisissä. Joskus tekemisissä ei olla, koska se tuntuu liian isolta vaatimukselta. Vaatimukset kätkeytyvät sanavalintoihin ja siksi niiden kanssa kannattaa olla tarkka. Kun järjestää ”hyviä väestösuhteita” tai ”yhteisöllisyyttä” edistävää toimintaa, osa jää pois. ”Hyvä” saattaa olla liikaa, puhumattakaan ”yhteisöllisestä”. Miksi minun pitäisi alkaa rakentaa hyvää suhdetta tai liittyä yhteisöön, kun ei minulla ole aikaa/kiinnostusta/uskoa/motivaatiota sellaiseen?

Olen itse nähnyt, kuinka sovittelu toimii käytännön tilaisuutena kokeilla ja harjoittaa hyvälaatuista, symmetristä ja kunnioittavaa vuorovaikutusta ihmisten ja ryhmien välillä. Kun keskusteluyhteys avataan, luodaan suhteita. Kun muutetaan keskustelu rakentavaksi, muutetaan samalla suhteita toimivammiksi. Esimerkiksi naapureiden välisten konfliktien ja häiriöiden sovittelutilanteet ovat usein olleet ensimmäisiä kertoja, kun naapurit tervehtivät toisiaan ja vaihtavat ajatuksia. En ole koskaan vielä tavannut ketään, kenen mielestä toimiva vuorovaikutus olisi turhaa. Joskus konflikti aiheuttaa tarpeen kommunikoida. Kun se sovitellaan, toimiva väestösuhde syntyy itsestään.

Miriam Attias

Lue lisää:

Me ja ne – välineitä vastakkainasettelujen aikaan (Intokustannus)

Identiteetit, konfliktit ja sovittelu (THL tietokirjat)

Molemmissa teoksissa käsitellään menetelmiä käytännön vuorovaikutustilanteiden ohjaamiseen ja myös rakenteellisen tason pohdintaan. Kirjat ovat maksullisia tai lainattavissa kirjastoista.