Yhdenvertaisessa yhteiskunnassa eri väestöryhmät ovat edustettuina eri työtehtävissä. Tämän tulisi näkyä myös julkisella sektorilla siten, että esimerkiksi ikä- ja sukupuolijakaumat ja vieraskielisten osuudet henkilöstössä heijastavat vastaavia jakaumia ja osuuksia työikäisessä väestössä. Julkisen sektorin rekrytointien monimuotoistumiseen liittyvät myös virkojen kielitaitovaatimukset, joita ei tunneta kovinkaan hyvin. 

Koska kielitaitovaatimuksia ei tunneta kovin hyvin, voisi alkuun todeta viisi perusasiaa. 

1. Kielitaitovaatimus tarkoittaa sitä, että henkilö kirjallisesti, esim. todistuksella voi näyttää omaavansa tietyn kielitaidon. 
2. Valtion virkojen kielitaitovaatimuksista on aina säädettävä laissa tai asetuksessa. Jos mitään ei säädetä koulutustasosta tai kielitaidosta niin kelpoisuusehtoa ei ole. 
3. Jos viranomainen käyttää merkittävää julkista valtaa, esim. poliisi, niin kielitaitovaatimuksista on aina säädettävä. 
4. Kunnalliset viranomaiset päättävät itse viroissansa vaadittavasta kielitaidosta ja 
5. kielitaitolain keskeisin tavoite on, että kielitaitoista henkilökuntaa on siellä missä sitä tarvitaan.

Miten kielitaitovaatimukset näkyvät valtion viroissa ja kunnissa?

Valtion viroissa vaatimus osata suomea ja ruotsia seuraa useimmiten siitä, että viran säädettynä kelpoisuusvaatimuksena on korkeakoulututkinto. Ei siis riitä, että sopivin tutkinto viran menestykselliseen hoitamiseen on korkeakoulututkinto, vaan lisäksi asiasta on säädettävä. Esimerkiksi lainsäädäntöneuvokselle on säädetty kelpoisuusvaatimukseksi ylempi korkeakoulututkinto. Tällöin kaksikielisessä viranomaisessa vaaditaan viranomaisen virka-alueen väestön enemmistön kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä toisen kielen tyydyttävää suullista ja kirjallista taitoa. Koska valtaosassa valtion viranomaisista enemmistön kieli on suomi, ruotsin kielestä vaaditaan vain tyydyttävä taito.

Kansan suussa tätä tyydyttävää taitoa kutsutaan virkamiesruotsiksi ja sen merkitystä kielitaitovaatimuksena valtion viroissa ei usein tiedetä. Esimerkiksi ELY-keskuksen virkoihin ei pääsääntöisesti ole kelpoisuusvaatimuksia. Sama koskee työ- ja elinkeinotoimistoja, joissa ainoastaan johtajalla ja psykologilla on säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia. Työpaikkailmoituksessa onkin hyvä kiinnittää huomiota siihen, puhutaanko kelpoisuusvaatimuksista vai arviosta siitä mitä taitoja viran menestyksellinen hoitaminen edellyttää.

Kunnat työllistävät suurimman osan siitä virkakunnasta joka tekee työtä asiakaspinnassa ja jossa usean kielen osaaminen on keskeistä asiakkaiden asioiden hoitamisen ja oikeuksien toteutumisen kannalta. Yksikielisillä kunnilla ei ole velvollisuutta palvella muulla kuin kunnan kielellä ja kaksikielisen kunnan on järjestettävä palvelut asiakkaan valitsemalla kielellä, suomeksi tai ruotsiksi. Kunnat päättävät itse virkojen kielitaitovaatimuksista ottaen huomioon kuitenkin kielitaidon tarve palveluissa.

Laissa tai asetuksessa säädetyistä kielitaitovaatimuksista voi saada erivapauden. Käytännössä erivapauden myöntää ministeriö, ja se koskee vain sitä virkaa, johon henkilöä ollaan nimittämässä. Erivapaus voidaan esimerkiksi myöntää ulkomaalaiselle jonka edellytykset myöhemmin täyttää kielitaitovaatimukset ovat hyvät. Erivapauden myöntämiselle pitää olla objektiivinen syy, eikä siihen riitä se, ettei kielitutkintoa ole suoritettu. Erivapauden myöntäminen toisin sanoen ei useinkaan ole vaihtoehto, jos toisen kansalliskielen osaamisessa on puutteita.

Kielitaitovaatimukset turvaavat kielellisiä oikeuksia

On osa viranomaisen laadukasta toimintaa, että uutta henkilöstöä rekrytoidessa suunnitellaan ja arvioidaan, millaista kielitaitoa palvelukseen otettavalta edellytetään. Jos viranomaisessa on havaittu haasteita asiakkaiden/yleisön palvelemisessa esimerkiksi ruotsiksi, on luonnollista, että uutta henkilöstöä palvelukseen otettaessa henkilöiden ruotsin kielen taitoon kiinnitetään erityistä huomiota.

Puhuttaessa kielitaitovaatimuksista on siis muistettava tärkein. Ne ovat olemassa ihmisten oikeuksien turvaamista varten. Kielellisten oikeuksien toteutuminen on edellytys muiden oikeuksien toteutumiselle. Viranomaisen on järjestettävä palvelut siten että asiakas saa ne valitsemallaan kielellä, ilman että niitä erikseen tarvitsee pyytää saatikka vaatia. Kyse on myös paljolti siitä, miten viranomainen järjestää palvelut. Kaikkien ei tarvitse osata molempia kansalliskieliä, jos palvelut on suunniteltu kieliperusteisesti asiakkaiden tarpeita ajatellen. Eri asia on sitten että kaksikielisessä hallinnossa on aina hyötyä siitä, että osaa molempia kieliä.

Corinna Tammenmaa, yksikönpäällikkö, Oikeusministeriö

Blogi on julkaistu myös valtioneuvoston yhteisessä intranetissä Kampuksessa.