Pohjoismaissa maahanmuuttajien kohtaamat työllistymisen esteet ilmenevät useammassa eri tilanteessa

Julkaisuajankohta 16.6.2023 11.00
Uutinen

Pohjoismaiden ministerineuvosto on julkaissut toisen raportin heikommassa asemassa olevien ihmisryhmien osallistumisesta työmarkkinoille Pohjoismaissa. Raportissa tunnistettiin yhteensä 13 erilaista maahanmuuttajille tyypillistä työllistymisen estettä. Suomessa ilmenneitä esteitä olivat esimerkiksi riittävän kielitaidon puute sekä ennakkoluulojen negatiivinen vaikutus työnhakuprosessiin.

Pohjoismaiden ministerineuvoston rahoittamassa tutkimushankkeessa tavoitteena on auttaa esimerkiksi kotoutumisen ammattilaisia tunnistamaan ja käsittelemään erilaisia työllistymisen esteitä. Raportissa tarkastellaan työllistymisen esteitä maahanmuuttajien lisäksi nuorten, iäkkäämpien sekä toimintarajoitteisten henkilöiden näkökulmasta tutkimushankkeessa muodostetun viitekehyksen avulla. Suomen lisäksi raportissa tarkastellaan työllistymisen esteitä myös Norjan, Islannin, Ruotsin ja Tanskan näkökulmasta. 

Tutkimushankkeen viitekehyksessä esitetään yhteensä 24 työllistymisen estettä. Työllistymisen esteet on jaettu yksilöllisiin ominaisuuksiin liittyviin esteisiin, taloudellisiin kannustimiin ja motivaatioon liittyviin tekijöihin, työnantaja- ja työmarkkinoiden rakenteisiin liittyviin esteisiin sekä julkisiin palveluihin liittyviin esteisiin. 

Maahanmuuttajille tyypillisiä työllistymisen esteitä tunnistettiin raportissa yhteensä 13 kappaletta. Selkeästi eniten esteitä tunnistettiin yksilöllisten ominaisuuksien kategoriasta. Esimerkiksi Suomessa riittävän kielitaidon sekä työkokemuksen puute voivat olla työllistymisen esteitä. Osalle naisista vastuu lasten kasvatuksesta on myös este työmarkkinoille osallistumiselle. Suomessa havaittiin myös työnantaja- ja työmarkkinoiden rakenteisiin liittyviä esteitä. Ennakkoluulot maahanmuuttajataustaisia kohtaan näkyvät matalampina mahdollisuuksina menestyä työnhakuprosesseissa. Suomessa maahanmuuttajat ovat myös Suomessa syntyneeseen väestöön verrattuna useammin tehtävissä, jotka eivät vastaa heidän tutkintojaan. 

Raportti on luettavissa kokonaisuudessaan Pohjoismaiden yhteistyön nettisivuilta.

Lisätietoja:
Pohjoismaiden yhteistyön ja Pohjoismaisen ministerineuvoston nettisivut

Takaisin uutisiin