Pitkäaikaistyöttömyydessä näkyy huolestuttavia merkkejä

Julkaisuajankohta 26.5.2023 15.44
Uutinen

Ulkomaalaisia työttömiä työnhakijoita oli huhtikuussa 35 000, mikä on 14 % kaikista työttömistä työnhakijoista. Edellisvuodesta ulkomaalaisten työttömien työnhakijoiden määrä nousi 27 % (7 380 henkilöä).

Huhtikuun 2023 lukuihin perustuvan työllisyyskatsauksen mukaan:

  • Ukrainalaiset olivat huhtikuussa suurin yksittäinen kansalaisuusryhmä ulkomaalaisten työttömien työnhakijoiden keskuudessa. Työttömien työnhakijoiden määrän noususta noin puolet selittyykin tilapäistä suojelua saavien ukrainalaisten työttömien työnhakijoiden määrän kasvulla. Ilman ukrainalaisia kasvua edellisvuoteen nähden oli 13 %.
  • Työttömien työnhakijoiden määrän kasvu ei välttämättä tarkoita sitä, että ulkomaalaisten työllisyysaste olisi laskenut. Kasvua voivat selittää sekä osallistumisasteen nousu että vuoden 2022 mittaushistorian korkein nettomaahanmuutto (34 780). On myös mahdollista, että ulkomaalaisten työttömien työnhakijoiden määrän kasvu ennakoi työmarkkinoiden suhdanteen viilenemistä.
  • Ulkomaalaisten työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi kaikilla ELY-alueilla ja etenkin pienemmissä maakunnissa, joissa tilapäistä suojelua saavien ukrainalaisten vaikutus ulkomaalaisten työttömien työnhakijoiden määrän kasvuun on suurin.
  • Ulkomaalaisten pitkäaikaistyöttömien määrän lasku on hidastunut viime kuukausien aikana. Työ- ja elinkeinoministeriö ennakoi uusimmassa lyhyen aikavälin työmarkkinaennusteessaan, että pitkäaikaistyöttömyys jää paljon korkeammalle tasolle kuin ennen koronakriisiä, mikä vaikuttaisi koskettavan myös ulkomaalaisia työttömiä työnhakijoita.

Työvoimatutkimuksen mukaan ulkomaalaisten (70,2 %) ja ulkomailla syntyneiden (72,4 %) työllisyysaste jatkoivat kasvuaan vuoden 2022 loppupuolella. Työvoimatutkimuksen ja työssäkäyntitilaston luvut eroavat toisistaan merkittävästi mm. erilaisista menetelmistä ja työllisyyden määritelmistä johtuen.  

Kotoutumisen osaamiskeskus julkaisee kuukausittain katsauksen ulkomaan kansalaisten ja vieraskielisten työllisyydestä ja palveluihin osallistumisesta perustuen työnvälitystilaston rekisteritietoihin ja työvoimatutkimuksen kyselytietoihin.

Toukokuun 2022 katsaus ulkomaan kansalaisten ja vieraskielisten työttömyydestä ja palveluihin osallistumisesta

Lisätietoja:
Työllisyyskatsaukset

Takaisin uutisiin