Hyppää sisältöön

Tietoa sinulle, kun toimit alaikäisen ilman huoltajaa saapuneen edustajana

Alaikäisen edustaja huolehtii siitä, että lapsen oikeudet toteutuvat turvapaikkaprosessissa. Edustaja toimii alaikäisenä saapuneen turvapaikanhakijan apuna ja tukena sekä käyttää alaikäisen huoltajalle kuuluvaa puhevaltaa turvapaikkaprosessissa. Sivustolta saa tietoa myös, jos on vasta harkitsemassa toimimista alaikäisen edustajana.

Jalat ja matkalaukku metroasemalaiturilla

Osaava edustaja -verkkokoulutus Osaava edustaja -verkkokoulutuksesta saat perustietoa edustajuudesta ja edustajan tehtävistä sekä muista ilman huoltajaa Suomeen saapuneisiin lapsiin liittyvistä asioista ja lainsäädännöstä.
Alaikäisen edustamisen käsikirja Käsikirja antaa tietoa ja ohjeistusta ilman huoltajaa Suomessa asuvan oleskeluluvan saaneen alaikäisen edustajalle.
Alaikäisen tukemisen käsikirja Käsikirja on tarkoitettu henkilöille, jotka työskentelevät ilman huoltajaa olevien alaikäisten parissa perheryhmäkodeissa tai tukiasumisyksiköissä.
Pakolaiset ja kansainvälistä suojelua saavat Osiossa on tietoa kiintiöpakolaisten ja turvapaikanhakijoiden Suomeen saapumisesta ja vastaanotosta kuntaan.
Lapset, nuoret ja perheet Kotoutumistyöhön lasten, nuorten ja perheiden kanssa liittyvät esimerkiksi perhelähtöisyys, lasten ja nuorten kotoutumisen tuki, alaikäisen edustaminen, jälkihuolto ja perheenyhdistäminen.
Kumppanuusohjelma Kumppanuusohjelman tavoitteena on ideoida, tunnistaa ja tukea kotoutumistyötä tukevia yhteistyömahdollisuuksia.

Uutisia alaikäisen edustajana toimiville

Uudistunut kotoutuminen.fi-verkkosivu palvelee kotoutumistoimijoita
1.9.2021 | Uutinen
Työ- ja elinkeinoministeriön kotoutumisen osaamiskeskuksen ylläpitämän verkkopalvelun uudistus on edennyt. Vanha kotouttaminen.fi-sivusto lakkaa toimimasta ja kotoutuminen.fi:n beta-versiosta siirrytään varsinaiseen verkkopalveluun keskiviikkona 1.9.2020. Jatkossa käyttäjiä palvelee siis vain kotoutuminen.fi.
Helsingin kaupunki panostaa monikieliseen ohjaukseen kouluissa ja päiväkodeissa
17.8.2021 | Uutinen
Helsingin kaupungin koulutuksen ja kasvatuksen toimiala on rekrytoimassa lisää monikielisiä ohjaajia. Ohjaajat työskentelevät kouluissa ja päiväkodeissa ja tukevat lasten, nuorten ja perheiden kotoutumista ja osallisuutta.
Kotoutuminen.fi on julkaistu beta-versiona
8.6.2021 | Uutinen
Työ- ja elinkeinoministeriön kotoutumisen osaamiskeskuksen ylläpitämä verkkopalvelu on uudistunut. Samalla verkkopalvelun nimi on muuttunut kotoutuminen.fi:ksi. Uudistuksen yhteydessä myös osaamiskeskuksen visuaalinen ilme muuttuu. Kotoutuminen.fi julkaistaan beta-versiona.
OECD on julkaissut kaksi selvitystä kotoutumisesta
12.5.2021 | Uutinen
Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö (OECD) on julkaissut huhtikuussa kaksi selvitystä, jotka liittyvät kotoutumiseen. Julkaisut ovat käytännönläheisiä, ja niissä esitellään esimerkkejä ja hyviä käytäntöjä OECD:n jäsenmaista.
Oppivelvollisuus laajenee vuonna 2021
16.4.2021 | Uutinen
Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman mukaisesti oppivelvollisuus laajenee vuonna 2021. Laajenemisen myötä oppivelvollisuusikä nousee 18 ikävuoteen ja ohjausta sekä oppilashuollon palveluita vahvistetaan.
Kaikki uutiset