Hyvien väestösuhteiden foorumi

Tiistai 28.5.2024 klo 9.00

Hyvien väestösuhteiden foorumi järjestetään toisen kerran 28.-29.5.2024. Vuoden 2024 hyvien väestösuhteiden foorumi järjestetään Kajaanissa. Foorumin tarkoituksena on tuoda yhteen toimijoita kautta Suomen kertomaan ja kuulemaan, mitä kaikkea ja ketkä tekevät hyvien väestösuhteiden edistämiseksi ja rasismin torjumiseksi.

Aika: 28.-29.5.2024

Paikka: Kongressi- ja kulttuurikeskus Kaukametsä, Kaukametsän sali, Koskikatu 2–4, 87200 Kajaani

Esteettömyystietoja: Kaukametsän salissa on 12 pyörätuolipaikkaa ja induktiosilmukka, keskuksen aulassa hissi, ulko-ovissa sähköinen avausmekanismi, inva-wc, hotelli Kajanukseen esteetön kulku pihan kautta. Lisätietoja saat tapahtuman järjestäjiltä (yhteystiedot sivun lopussa). 

Foorumissa verkostoidutaan ja päästään kuulemaan tarkemmin alue- ja paikallistoiminnasta. Aiheina ovat mm. eriarvoistavien rakenteiden purkaminen, työelämän syrjimättömyyden edistäminen, väestön tietoisuuden kasvattaminen rasismista ja sen eri muodoista, osallisuuden ja vuorovaikutuksen lisääminen, turvallisuuden tunteen parantaminen sekä aiheeseen liittyvän tutkimuksen kehittäminen. Aiheita lähestytään myös historiallisesta näkökulmasta.

Valtioneuvoston kansliassa koordinoidaan yhdenvertaisuustiedonannon toimeenpanoa. Foorumissa kuullaan, kuinka tiedonannon toimenpiteet tukevat jo olemassa olevia toimenpiteitä ja vahvistavat siten jo käynnissä tai suunnitteilla olevan toiminnan toteuttamista ja sen kehittämistä.

Foorumiin ovat tervetulleita kaikki yhdenvertaisuuden edistämiseen ja rasisminvastaiseen työhön erikoistuneet, kotoutumisen tukemisen sekä konfliktinratkaisun ja sovittelun asiantuntijat, rikoksentorjunnan ammattilaiset ja muut aiheesta kiinnostuneet.

Ohjelma

Kaksipäiväisen foorumin ohjelma sisältää mielenkiintoisia puheenvuoroja sekä aikaa verkostoitumiselle ja ständitoriin tutustumiselle. 

Ilmoittautuminen ja majoitus

Osallistujamäärä on rajallinen: mukaan pääsevät vain ensimmäiset 200 ilmoittautunutta. Ilmoittaudu tilaisuuteen 16.5. klo 16 mennessä Webropol-lomakkeella. Ilmoittautuminen on sitova.

Tapahtumaan osallistuminen ja ohjelmaan kuuluvat ruokatarjoilut (lounaat, kahvit ja pieni purtava iltavastaanotossa) ovat osallistujille maksuttomia. Mahdollinen majoittuminen ja matkat tapahtumapaikalle ovat omakustanteisia. Hotellimajoitus kannattaa varata hyvissä ajoin etukäteen. Hotellit Kajanus (koodilla HVS24) ja Original Sokos Hotel Valjus (koodilla BHVF24) tarjoavat majoituksen edullisempaan hintaan, kun varaat majoituksen 21.5. mennessä (varaustilanteen mukaan).

Ständitori

Foorumin yhteydessä järjestetään Hyvien väestösuhteiden Ständitori, jonka esittelypöydillä ja esitysnäytöllä on esillä toimintaa ja työkaluja hyvien väestösuhteiden edistämiseksi. Esittelypöydän varaaminen on päättynyt.

Tilaisuuden järjestää Hyvät väestösuhteet -hanke (HVS-hanke) ja Kajaanin kaupunki. HVS-hanke toteutetaan osana työ- ja elinkeinoministeriön Kuntiin ohjaamisen toimintaohjelmaa, turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston (AMIF) uudelleensijoittamisen erillismäärärahalla.

Lisätietoja: 
HVS-hanke
Yhdenvertaisuustiedonanto

erikoissuunnittelija Nexhat Beqiri, nexhat.beqiri(at)ely-keskus.fi
suunnittelija Liisa Päkki, liisa.pakki(at)ely-keskus.fi